keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Napoli ja Pompeji

Emme totta puhuen matkanneet Italiaan ainoastaan lomailumielessä. Miehellä oli tiedossa myös työkeikka, jonka yhteydessä halusimme viettää muutaman vapaapäivän maaseudun rauhassa. Yllätyksenä tuli kuitenkin se, että työkohde vaihtui kesken reissun Milanosta Napoliin! Eipä se silti minua haitannut; olinhan jo kertaalleen nähnyt Milanon, ja vähäisten ennakkotietojemme perusteella Napoli vaikutti tutkimisen arvoiselta paikalta. Lisäksi pääsisimme maistamaan aitoa napolilaista pizzaa!


Tiesin kyllä, että Napolin liikennettä on kuvailtu kaoottiseksi, mutta todellisuus mäjäytti silti päin kasvoja, kun pääsimme ydinkeskustaan ja yritimme sompailla isohkolla vuokra-autollamme hotellille. Googlen reittihaku antoi viimeiselle muutamalle kilometrille ajoajaksi vartin, eikä se totisesti ollut liioittelua. Onnistuin mielestäni harjoittamaan uskomatonta itsehillintää pelkääjän paikalla, kun referoin miehelle ajo-ohjeita kiljahtelematta juuri lainkaan kauhusta. Mies taas suoriutui ajohommista ihailtavalla kylmäpäisyydellä ja kenties myös kilpailuvietillä. Autoja tuli joka puolelta, skootterit syöksähtelivät pienistäkin raoista ja jalankulkijat pitivät huolen omista oikeuksistaan ylittäen katuja hyvinkin itsetuhoisen näköisesti. Torvia tööttäiltiin aggressiivisesti ja yksisuuntaisia ajettiin siekailematta väärään suuntaan (mihin sorruimme lopulta itsekin...). Pahaa-aavistamattomina olimme kaiken lisäksi valinneet hotellin historiallisesta keskustasta, jossa kadut olivat vain senttejä autoamme leveämpiä. Helpotukseni oli suuri, kun pääsimme lopulta perille, vieläpä muutaman mutkan kautta ja lommoitta. Vielä saman illan aikana palasin kaduille jalankulkijan roolissa, mikä sekään ei ollut aivan leppoisa kokemus. Suojatien ylittäminen (etenkin vauvamaha edellä) tuntui tässä kaupungissa jo pienoiselta riskinotolta, eikä jalkakäytävilläkään päässyt välttymään vauhdilla pärrääviltä skoottereilta.

Vaikka tuo sekopäinen liikennekulttuuri olisi ansainnut tulla ikuistetuksi, autossa jäykistellessäni minulle ei tullut mieleenikään kaivaa esiin kameraa, vaan yllä olevat kuvat ovat huomattavasti rauhaisammilta kujilta ja antavat siltä osin vääränlaisen kuvan paikallisesta katuelämästä. Toinen Napoli-fakta niistä tosin välittyy: rakennukset on päästetty todella kurjaan kuntoon, ja graffiteja on spreijailtu aivan joka puolelle. Lisäksi kadut olivat roskaisempia kuin missään muualla olin nähnyt (tämäkään ei ilmene juuri näistä kuvista). Epäsiisteydestä en voi sanoa pitäneeni, mutta muutoin kaupungin rappio hiveli jollain kierolla tavalla esteettistä silmääni. Napoli oli jotain aivan muuta kuin kaikki muut kiertämäni italialaiset kaupungit, mutta siksi myös omalla tavallaan kiehtova.


Vaikka varaamamme (hitusen jopa ökyisä) hotelli sijaitsi kaupungin historiallisessa keskustassa – joka on kaiken lisäksi Unescon maailmanperintökohde – emme osanneet odottaa (sitäkään), että katu majapaikkamme edustalla olisi yllä olevan näköinen. Samat graffitit ja roskapöntöt levittäytyivät melkein hotslan ovelle asti. Ikuistin miekkosen hotellin liepeillä erään töherryksen edessä, ja mielenkiinnosta vasta äsken tarkistin, mitä seinällä oikeastaan seisookaan. Haluan vain suudella sinua. Awww!


Mutta entä se pizza? Pyrimme saamaan mahdollisimman autenttisen makuelämyksen, joten valikoimme Tripadvisorista hyvät arvostelut saaneen paikan. Itse halusin listalta hyvin simppelin pizzan. Margheritassani oli vain tomaattikastiketta ja tuoreita tomaatteja, vesipuhvelin maidosta tehtyä mozzarellaa, parmesaania ja basilikaa. Mies oli seikkailunhaluisempi ja valitsi omaansa herkkusieniä. Laadukkaista raaka-aineista huolimatta suurin ero meikäläisiin lättyihin oli kuitenkin pohjassa, joka täällä oli reilusti sitkeää. Jos tosin olisimme halunneet testata jotain oikein paikallista, olisimme valkanneet tämän pizzeria con friggitorian menulta friteeratun pizzan. Meistä kuitenkin tuntui, että rasvakiintiömme tulisi täyteen tavallisestakin pizzasta, joten erikoisuus jäi valitettavasti kokeilematta.


Napolin nähtävyyksistä emme juuri olleet ottaneet selvää, joten luuhasimme vähäisen aikamme keskustassa melko ummikkoina. Ainoan yhteisen (ja kokonaisen) Napolin-päivämme päätimme kuluttaa kaupungin ulkopuolella sijaitsevaan Pompejiin tutustuen. Sinne matkaava junanrotisko oli jo luku sinänsä, ja väliasemien kyltit oli spreijattu niin umpeen, ettei teksteistä saanut mitään selvää. Tietoni itse Pompejista olivat peräisin latinantunneilta 15 vuoden takaa, joten paikka pääsi yllättämään. Vaikka kuvissa kaupungin jäänteet näyttävät tietenkin, no, jäänteiltä, alun perin rakennukset olivat olleet hyvinkin ylellisiä ja infra edistyksekästä. Talot oli koristeltu freskoin, mosaiikein, kattoikkunoin ja sisäpihoin. Kaupungissa oli ollut muun muassa kaksi teatteria, kolme kylpylää, amfiteatteri ja juokseva vesi! Sitäkään en tiennyt, että iso osa Pompejista on vielä kaivamatta esiin. Etenkin tällaiselle odottavalle äipälle hieman odottamatonta oli tosin sekin, että alueelta puuttuivat ruokapaikat, levähtämiseen sopivat penkit ja suojat auringon porotukselta. Jouduimmekin jättämään kiertelyn kolmen tunnin jälkeen kesken vain saadaksemme jotain suuhunpantavaa. Sama ongelma tuli seuraavana päivänä vastaan Napolin arkeologisessa museossa, jossa kulutin aikaani Pompeji-tietouttani syventäen miehen ollessa työtapaamisessaan. Ja muuten kun Italiassa kyllä ymmärretään ruoan päälle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäs sanot?