tiistai 28. kesäkuuta 2016

Kissankäpäliä ja muita kasveja

Poimin pihalta yhden isotöyhtöangervon oksan kotimme kaunistukseksi. Mutta nakkasinpa maljakkoon minkä tahansa kasvin, ei aikaakaan, kun paikalle änkeävät anonyymit rehunrouskuttajat:


Tai no, eivät nuo edes ole kovin anonyymejä, vaan pikemminkin ahkeria linssiluteita. Sillä myös joka kerta, kun otan kameran esiin, nämä kaksi hyppäävät etualalle.


Sillä lailla...


Tykkään yksinkertaisesta, ja se pätee myös kasviasioissa. Muhkeilla kukkakimpuilla on paikkansa, mutta joskus yksi simppeli oksa tekee jo suuren vaikutuksen. Huolettomasti maljakkoon huitaistu rehu näyttää just nyt just hyvältä.


Kokeilin nypätä maljakoihin myös vuohenputkea (kokeilu vilahti täällä), mutta arvatkaapa vain, olivatko kissat kaataneet toisen niistä yön pimeinä hetkinä pöydälle. Onneksi (?) pihalla riittää aina uusia rikkaruohoja.

torstai 23. kesäkuuta 2016

Elämä on


Tätähän se normaalielämä taas häähössötysten jälkeen on, totesin tässä eräänä iltana ruokailun jälkeen. Tablettia näpräävä mies, vaateläjiä (ja kissojen sotkema pöytäliina) portaiden kaiteella, rikkaruohoja kukkamaljakoissa, ruma kattaus (safkat lapattu lautasille suoraan liedeltä) mutta sentään itse leivottua kakkua jälkiruoaksi. Tässä tapauksessa vielä häiden jämäsiiderillä alas huuhdottuna.

Vaikka ei tämä elo juuri tällä hetkellä ehkä ihan "normaaliakaan" ole. Toistaiseksi elämä aviovaimona on muistuttanut kumman paljon elämää sinkkuna. Miehen kokemus aviollisesta elämästä on taas ollut kovinkin väsyttävä. No, kaikki tämä johtuu vain siitä, että mies on viime viikot joutunut istumaan suurimman osan ajastaan töissä. Niinpä onkin ollut suorastaan hämmentävää, että lähestulkoon täysipäiväiset hääjärjestelyt vaihtuivat minun osaltani kuin lennosta "vapaisiin" iltoihin ja osin myös viikonloppuihin, joina olen ehtinyt lukea kasoiksi kertyneitä sisustuslehtiä, mapittaa vuosia lojuneet irtoreseptit ja venyä sohvalla. Ja vähän siivoillakin, mitä ei kyllä tämän postauksen kuvasta voi välttämättä päätellä.

Sitä kepeää kesää ja huoletonta häämatkaa siis vielä odotellessa! Kyllä nekin pian koittavat.

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Kakkubuffet ja omat oluet

Yksi (mielestäni harvoista) asioista, joita halusin ehdottomasti häihimme, oli kakkubuffet. Siis tajuton määrä kotitekoisia kakkuja maisteltaviksi ja herkuteltaviksi! Laskelmoin, että 145:tä kutsuttua vierasta varten pöydässä pitäisi olla noin 30 kakkua (!), joten vaikka kuinka harrastankin leipomista, buffetin toteuttaminen edellytti apuvoimien värväämistä. Onneksi lähipiiristäni löytyy taitavia ja innokkaita leipojia, joista sain mukaan kolme marttakaveriani, oman äitini ja nykyisen anoppini.


Kevään aikana sumplimme, kuka leipoo mitäkin ja kuinka monta kakkua. Huomioon piti tietenkin ottaa myös ruoka-allergikot, ja niinpä 30 kakusta jopa 13 olikin laktoosittomia, 6 gluteenittomia ja 3 munattomia. Buffetin toteuttaminen vaati myös logistisia ja tilankäytöllisiä ratkaisuja. Pohdittavana oli muun muassa, koska kakut kuskataan leipojilta juhlapaikalle (ja kuka sen tekee) ja missä tätä valtaisaa kakkumäärää säilytetään – niin kotona kuin juhlapaikallakin. Lopulta kakkukuskin nakki napsahti yhdelle jos toiselle, ja saimme TEHDAS 108:iin vielä pari lisäjääkaappia, koska muuten tila olisi loppunut auttamattomasti kesken.


Häiden houkuttava kakkumenu näytti tältä:

Eijan tyrnijuustokakku
Emilian Baileys-juustokakku
Jennan mutakakku
Jennan porkkanakakku valkosuklaa-tuorejuustokuorrutuksella
Jennan sitruuna-mangojuustokakku
Merin banoffeekakku
Merin sitruunatäytekakku
Petran mustikkaraakakakku
Petran suklaa-appelsiinikakku
Petran suklaakakku
Sirpan mustikkakakku

Vaikka pitopalvelu hieman hymähtelikin jääkaappeihin ahdetuille kakkuövereillemme, tähteeksi jäi vain neljä kokonaista kakkua ja jämiä päälle. Aika hyvin olin siis kakkujen määrän arvioinut, koska kaikista kutsutusta jätti saapumatta 25 henkilöä (emmekä enää ilmoittautumisajan päätyttyä lähteneet pienentämään kakkumäärää).


Ahkerat marttanaiset koristelivat kakkuja vielä viime hetkillä ennen tarjoilua. Somisteet olivat ihanan luonnollisia: kukkia, lehtiä ja marjoja. Juuri sellaista simppelin tyylikästä, mistä tykkään. Kakkujen mausta nyt puhumattakaan! Olen niin tyytyväinen, että ehkä hieman pähkähullulta kuulostanut idea kakkubuffetista tämänkokoiselle vierasjoukolle oli mahdollista toteuttaa. Myös hääväeltä tullut palaute oli häkeltyneen positiivista. Kakkubuffet oli monelle jotain aivan ennenkokematonta. Valtavat kiitokset vielä kerran leipurinaisille!



Jos minä olin innoissani kakuista, mies hykerteli ehkä enemmän juomapuolesta. "Tavanomaisten" alkoholijuomien lisäksi häissämme tarjottiin nimittäin "oman panimon" tuotteita: kolmea erilaista olutta, joista vastuussa olivat bestman ja hänen velipoikansa. Tesoman teollisuuspanimossa oli pöhissyt kevään aikana toistasataa litraa olutta. Ei siis ihme, että juhlapaikan kylmätilojen riittävyys oli koetuksella! Koska bestman oli jo kokenut olutmestari, nämäkin juomat syntyivät varmalla tatsilla. Juhlakansa pääsi taas kerran maistelemaan erikoisuuksia, ja palaute oli tässäkin kohtaa ilmeisen positiivista. Iso kiitos myös olutvastaaville!

Kun pitopalvelun pöperötkin vielä keräsivät roppakaupalla kiitosta, voisin tyytyväisenä todeta, että häidemme ruoka- ja juomapuoli oli oikein onnistunut.

Kakkukuvat: Emilia, Meri ja Petra

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Aikajana

Monissa häissä on jonkinlainen sähköinen tai paperinen esitys hääparin elämänkaaresta lapsuudesta nuoruuteen ja lopulta aikuisuuteen – vaikkapa diashow'n tai seinälle kiinnitettävän valokuvakollaasin muodossa. Tällainen "aikajana" oli myös meidän häissämme.


Meidän aikajanamme oli tosin kokonaiset 3,6 metriä pitkä ja pienen seinänpätkän peittävä lärpäke. Sen lisäksi, että olimme keräilleet meistä molemmista kuvia koko elämän varrelta, pyysimme niihin jokaiseen lyhyen "kuvatekstin" henkilöiltä, jotka olivat tunteneet meidän kuvanottoaikoihin. Häävieraita työllistämällä aikajanaan tulikin kokonaan uudenlaista perspektiiviä. Nyt siitä ei ainoastaan nähnyt, miltä olimme näyttäneet vauvoina ja teineinä, vaan myös sai jonkinlaisen käsityksen meidän persoonistamme tai vaikka kiinnostuksen kohteistamme. Minulle oli tärkeää myös se, että tekstit kirjoitetaan käsin – siten niistä tuli erityisen persoonallisen näköisiä.


Sitä paitsi olihan se nyt mielenkiintoista ja jännittävää tietää, mitä kukakin sukulainen tai ystävä muistaa yhteisestä historiastamme! Tarinat olivat ilahduttavia, koskettavia ja tietenkin myös hauskoja.


Aikajanan lopussa meidän omat valokuvahaaramme yhtyivät samaksi viivaksi, jolle liimasimme kuvia yhteiselomme ajalta. Näihin valokuviin kirjoitimme tekstit itse. Näin tunneskaala täydentyi vielä pienellä siirappisuudella. Kuinka liikkistä!

Tykkäsin tosi paljon ideasta, ja aikajana näytti kiinnostavan myös vieraita. Toteutus olisi voinut olla nätimpikin, mutta riittävän siisti se oli ainakin omaan makuumme (kuvat on otettu häiden jälkeen, joten aikajana on jo hieman rähjääntynyt). Kiitokset vielä kaikille kuvatekstit runoilleille!

torstai 9. kesäkuuta 2016

Pöytärekvisiitta

Pöytäkoristelut olivat häiden to do -listan kohta, jonka pähkäilyyn käytin yllättävän vähän aikaa, johtuen ehkä siitä, että tykkään minimalismista. En halunnut täyttää pöytiä tilpehöörillä, tekotimanteilla tai vastapäisen vieraan pään peittävillä korkeilla kukka- tai kynttiläasetelmilla. Ajattelin, että pöytiin tulisi kuitenkin vesikannut (joita ei sitten tullutkaan) ja valikoima vieraiden juomalaseja, joten niissä olisi yllin kyllin tavaraa muutenkin. Niinpä lähdin liikkeelle välttämättömyyksistä: pöytänumeroista.


Meillä oli ison vierasmäärän takia valmiiksi mietitty istumajärjestys, joten pöydät piti numeroida. Rouheaan tehdasmiljööhön ja omaan tyyliimme istui mielestäni passelisti yksinkertainen betonijalkainen pidike ja siihen simppeli numerolappu, valitulla hääfontilla tietenkin. Tai jos totta puhutaan, ideahan lähti puolittain myös siitä, että betonihommat olivat minulle entuudestaan tuttuja ja mieleisiä, joten osasin ja halusin valaa pidikkeet itse. Muoteiksi valikoitui lapsille tarkoitettujen Rainbow'n hedelmärahkojen purkit, joita myytiin näpsäkästi kuuden pakkauksissa. Työ sujui todella helposti, ja surrilangatkin tulivat aivan betonimötikän keskelle, kun tämmäsin ne kiinni rahkapurkkien reunoille maalarinteipillä.


Paikkakorttien toteutus taidettiin lyödä lukkoon sillä sekunnilla, kun näin Pinterestissä kuvan näistä kaksiosaisista kaunokeista. Eleetöntä pienellä jujulla, sehän oli suorastaan koko häidemme teema. Näistä paikkakorteista innostui jopa mies, ehkä niissä oli jotain insinööriluonteeseen vetoavaa. Askarreltavaa korteista kyllä oli (2 x 121 osaa), mutta onneksi paperileikkuri on keksitty. Lovien leikkaamista taas helpotti se, kun piirsin saksiin merkin, kuinka syvälle viillon tulee ulottua. Ja kun leikkasin lovet jokaiseen etu- ja takakappaleeseen pareittain, jolloin ne tulivat nätisti samalle korkeudelle. Jestas, mitä neronleimauksia humanistilta!


Mutta pitihän pöytiin jotain koristeellistakin keksiä! Taas kerran lankesin Pinterestin lumoihin ja löysin sieltä idean lieriönmuotoisista maljakoista, joissa oli uppeluksissa olevia oksia ja kaiken kruununa kellukynttilät. Niinpä nakki lankesi lasinpuhaltajaäitelleni, joka teki ihan meitä varten 60 maljakkoa (!). Finnmarin kellukynttilät löytyivät Prisman hyllyltä. Yllä oleva kuva on huhtikuulta, jolloin testasin maljakoissa varta vasten hiirenkorville puhjetettuja koivunoksia. Oletin viime vuoden perusteella, että häidemme aikaan koivuissa olisi vain pienet lehdet, mutta toukokuun lämpöaalto pisti suunnitelmani uusiksi – lehdet olivatkin aivan täysikasvuisia! Niinpä ajatus siroista koivunoksista vaihtui sesongin mukaan syreeninkukkiin. Molemmissa oli kuitenkin sama pieni ongelma: kasvit tuppasivat nousemaan pinnalle (osa koivunoksista oli sentään niin haaraisia, että ne tavallaan kiilautuivat maljakon seinämiä vasten). Oksien alapäähän olisi voinut sitoa pikku painoja, tai ne olisi voinut tuikata maljakon pohjalle laitettuun lasi- tai kivimurskaan, mutta en sitten jaksanut tätä enää harmitella vaan annoin olla. Se mikä puolestaan pienesti harmitti oli, että pitopalvelu oli sytyttänyt kaikki kynttilät jo ennen hääjuhlan alkua, vaikka tarkoitus oli laittaa ne palamaan vasta illan hämärtyessä. Tämä taisi olla suurin harmitukseni koko häissä, joten ehkä minulla ei ole syytä napinaan, kun kaikki meni muuten niin hienosti.

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Vieraskirjalaput


Oma kokemukseni on, että häissä (tai muissakaan juhlissa) vain harva kirjoittaa terveisensä vieraskirjaan. Itselleni se ainakin on vaikeaa. Tyhjät sivut pelottavat ja herättävät kysymyksen, mitä ihmettä niille pitäisi oikein rustata. Jotain hauskaa vai romanttista, muistoja vai toivotuksia? Vieraiden kommentit ja terveiset olisivat kuitenkin mukavaa luettavaa häiden jälkeen, joten löysin Pinterestistä ratkaisun tähän(kin) ongelmaan: vieraskirjalaput (etsi vaikka hakusanalla wedding mad libs).


Vieraskirjalappujen idea muistuttaa ala-asteen ystäväni-kirjaa: lapuilla on aloitettuja lauseita, jotka vieras saa täydentää valmiiksi. Aivan kaikki Pinterestin jenkkityylisen yliäitelät lauseet eivät vain mielestäni sopineet suomalaiskontekstiin, joten muokkailin tekstiä omannäköisekseni – tietenkin myös sen mukaan, mitä vierailta halusin udella. Siten lappuihin päätyi kysymykset ensitapaamisesta, yhteisistä muistoista, puolisoa koskevista tiedoista ja parhaista neuvoista. Layoutin halusin pitää pelkistettynä, meidän häidemme tyyliin. Laput jaettiin valmiiksi vieraiden pöytiin, ja kukin sai täytellä niitä illan mittaan omaan tahtiinsa.


Vieraista reilu kolmannes palautti lappunsa – uskon, että yhtä moni ei olisi viitsinyt raapustella perinteiseen vieraskirjaan. Ja vaikka pohja olikin kaikille sama, vieraat onnistuivat hauskasti tuomaan teksteissään oman persoonansa esille.


...Kuten vaikka tämä kieltenopiskelijakaverini täyttämä lappu hyvin kertoo. Kiitos vain hääviikon parhaista nauruista!

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Häälehti


Suuri häihimme liittyvä voimainponnistus oli oma 12-sivuinen häälehti, jonka idean bongasin syksyllä Pinterestistä (etsi hakusanalla wedzine). Olin jo muksuna halunnut toimittajaksi ja väkertänytkin omia pikku läpysköitäni, joten kun minulla nyt oli mahdollisuus ennätyssuureen levikkiin ja lukijamäärään, en voinut jättää tilaisuutta käyttämättä.


Häälehden työnimi oli melko mielikuvituksettomasti Häälehti, mutta kun vielä hääviikollakaan mieleen ei ollut juolahtanut nerokkaampaa vaihtoehtoa, nimi jäi pysyväksi. Toisaalta ehkä se vain sopi häidemme tyyliin... Häälehti alkoi tietenkin pääkirjoituksella, johon sepitimme pienen hääaiheisen johdannon. Käytännön osioina lehti sisälsi ohjelman ja ruokalistan, joten se toimitti myös vieraiden pöydissä yleensä nököttävien "infotötsien" virkaa. Siinä pääsimme myös kätevästi taustoittamaan eriskummallisesta juhlapaikastamme arvatenkin herääviä kysymyksiä. Tätä et tiennyt hääparista -osio taas taustoitti morsiamen ja sulhasen elämää niille vieraille, jotka eivät olleet vielä paremmin ehtiä tutustua toiseen (tai kumpaankaan) puolisoon. Se sisälsi perustietojen eli kotipaikan, opiskelutaustan jne. lisäksi myös pikkukivaa knoppitietoa hääparista.


Eniten työtä meille teetti vieraiden esittelyiksi nimeämäni osio, jossa siis kuvailimme kaikki 121 vierasta lauseella parilla. Aloitin esittelyiden kirjoittamisen kuukausikaupalla ennen häitä, joten minulla oli aikaa miettiä jotain hauskaa ja kiinnostavaa jokaisesta vieraasta ja vielä muotoillakin lauseet iskevästi (tai niin ainakin yritin). Sulholla työ jäi osittain hieman viime tinkaan, mutta ainakin kavereiltaan hän kuuli hyväksyvää ja positiivista palautetta runoiluistaan. Toivottavasti kukaan ei pahoittanut näistä mieltään – olen kuullut, että sellaistakin on toisten häissä sattunut. Esittelyiden tarkoitus oli nimittäin toimia huomionosoituksena jokaiselle vieraalle ja tietyllä tapaa "tutustuttaa" vieraat toisiinsa. Tekstejä pohtiessa tuli samalla mietittyä hetken aikaa joka ikistä vierasta ja yhteisiä muistoja, mikä oli myös todella antoisaa.


Takasivulla tarjosimme vielä viimeisen viihdepläjäyksen tarinoidessamme, miten tähän (eli naimisiinmenoon) oikein päädyttiin. Kuka kosi – vai kosiko sittenkään?

Tulostimme lehteä kolmisenkymmentä kappaletta, mutta juhlatilaa siivotessamme löysimme enää seitsemän läpyskää. Moni halusi ilmeisesti jatkaa lehteen perehtymistä vielä kotonaankin, ja hyvä niin. Olemme siitä otettuja.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Häätyhjiö


Viikonloppu eikä mitään tekemistä – todella pitkästä aikaa. Kuluneella viikolla pistin jo pari työpäivää puolittain lekkeriksi ja ehdin jopa lukea kokonaisen romaanin takapihan lepolassessa, kun aurinko sattui paistamaan niin mukavasti eivätkä työkiireet enää painaneet tiistaisen kirjakäännösdediksen jälkeen. Häiden jälkeen on tuntunut todella tervetulleelta vetää vähän lonkkaa ja tuuletella ajatuksia scifikirjallisuuden parissa.


Vielä tänään arkistoin kutsumateriaaleja parempaan säilöön ja heitin kuihtuneen hääkimpun kompostiin (jotenkin todella sydäntäsärkevää – yhä hengissä olevat neilikat ja mehitähden nypin sentään talteen). Hääpuku pitäisi vielä viedä pesulaan ja loput lainatavarat palauttaa kavereille ja vanhemmille. Yhä talossa levällään olevat muistot hääpäivästä siivoutuvat piiloon yksi kerrallaan.


Olen nauttinut siitä, että nyt on taas aikaa vaan olla ja tylsistyä, mutta en voi kieltää, etteikö olisi haikeaa, että häät ovat nyt takana päin. Niitä valmisteltiin kuitenkin 11 kuukautta, joista viimeiset neljä intensiivisesti. Ihan samanlaista rumbaa en kestäisi toista putkeen, mutta vaikka esimerkiksi luulin, että kymmenen kakun tekeminen buffettia varten saisi minut saamaan tarpeekseni leipomisesta (ja kakkujen syömisestä) joksikin aikaa, jo eilen taas tartuin sähkövatkaimeen ja tekaisin ehkä ällömakeimman leipomukseni koskaan. Häiden soittolistan pyöriessä taustalla. En kai vain ole hieman sentimentaalinen...


Vaikka häihin tietenkin liittyy omat tunnesiteensä, taidan vain olla luonteeltani ihminen, joka kaipaa koko ajan itselleen tekemistä, jotain mitä suunnitella ja järjestellä. Olisiko seuraava projekti sitten työhuoneen maalaaminen, puutarhan myllertäminen vai jotain aivan muuta?