tiistai 24. marraskuuta 2015

Himmeleitä modernilla twistillä

Saanko esitellä, modernit himmelimallini, joita näpräsimme eilen yhdessä vauhtimarttojen kanssa:


Uskallan väittää, että vaikka himmelit ja martat kuulostavat yhdessä mummouden huipentumalta, nämä koristeet sujahtaisivat heittämällä myös nuorekkaisiin ja trendikkäisiin koteihin. Oljesta yritin muotoilla jotain simppeliä, ilmavaa ja graafista sen perinteikkyyden häivyttämiseksi. Mustat pillit taas olivat jo matskuna astetta räyhäkkäämpää, ja niistä sukeutui lopulta yllä näkyvät "timanttihimmeli" ja kranssi netin malleja hyödyntäen.


Martat askartelivat himmeleitä yllättävänkin innokkaan oloisina, taisi siellä jokunen saada myös inspiraation jatkaa harrastusta kotona. Mahtista! Olin ehkä hitusen optimistinen himmelintekoon kuluvasta ajasta, joten suurimman osan himmelit jäivät marttaillan aikana vielä kesken. Sitä hauskempaa oli kuitenkin illan mittaan seurata someen pompsahtavia valmiiden himmelien kuvia. Oli kuulemma kiva ilta – minulla myös!

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Pillejä himmeleihin

Olen vähän himmelihörhö, tiedättehän. Olen siitä täällä blogissani kertonut, itse asiassa niinkin moneen kuin viiteen eri otteeseen, kun nyt oikein tarkasti laskin.

Huomeniltana vedän Vauhtimartoille himmeli-illan. Valitsin illan nimeksi rouheasti himmeleitä modernilla twistillä. Nimi velvoitti ottamaan aiheeseen vähän trendikkäämmän tatsin. Mitä jos tekisimme himmeleistä hieman fressimmän muotoisia? Tai käyttäisimme niiden materiaalina jotain muutakin kuin perinteistä olkea. Muovipillejä  mutta siten, ettei lopputulos näytä myöskään liian retrolta.



Pillejä myydään jokaisessa ruokakaupassa, juu, mutta paksuista tavispilleistä tulee auttamattoman krouveja himmeleitä. Etenkin liitoskohdista tulee kamalan kömpelön näköisiä. Siroa sen olla pitää, joten aloin etsiskellä kapeita, 34 mm:n paksuisia pillejä, joita nimitetään myös collins-pilleiksi (minkä opin etsintäretkeni varrella).

Eräänä iltana kiersin Tampereen keskustassa pari tuntia koluten kaikki askartelukaupat ja ruokakauppojen taloushyllyt. Turhaan. Kapeita pillejä ei vain löytynyt. Samaa valiteltiin monissa blogeissa, joissa oli askarreltu pillihimmeleitä. Näistä blogeista tieni päätyi sitten erään tukkukaupan sivuille, josta lopulta bongasin yllä olevat mustat pillit. Hinta oli todella edullinen, 6 e/1000 kpl + alv, mutta päälle tuleva 11 euron toimitusmaksu kirpaisi sen verran, että keräsin kokoon muutaman naisen kimpan ja tilasin pillejä isomman erän kustannusten jakamiseksi. Näistä mustista pilleistä tulee upean graafinen ja jopa dramaattinen himmeli.


Yllä olevat värikkäät pillit bongasin itse asiassa erään kahvilan tiskiltä! Myyntivuorossa oleva henkilö ei osannut heti kättelyssä sanoa pilleille hintaa, koska nehän eivät varsinaisesti kuuluneet kahvilan myytävien tuotteiden valikoimiin, mutta viikkoa myöhemmin kävin kotouttamassa 500 kappaleen pillipussin 6 eurolla. Ei paha sekään. Meidän sisustukseemme tällainen väriloisto ei oikein natsaa, mutta uskon, että näistä näperrellään huomenna mitä upeimpia koristeita muiden marttojen koteihin. Tai joululahjoiksi!

Myöhemmin minulle vielä selvisi, että kapeita pillejä saisi Tampereen seudulla ainakin myös Sinellistä ja Löytötavaratalosta. Ensi kerralla täydennän himmelimatskuvarastojani ehkä jommassakummassa näistä.

EDIT 27.11.15: Tänään postissa tulleen mainoksen perusteella myös Suomalaisesta kirjakaupasta saa 3 mm:n pillejä (pituus tosin vain 12,5 cm).

Seuraavassa postauksessa näettekin sitten, millaisia koristuksia himmeli-illassa oikein väkerrettiin!

perjantai 20. marraskuuta 2015

Naurettavat nisut

Joskushan sen täytyy kosahtaa.


Olin leiponut vajaan viikon sisään jo kolme eri kertaa. Ensin överisuklaisen tilauskakun (ensimmäiseni!), sitten ison erän joululimppuja (saahan jo?) ja sen jälkeen sitruunaista rahkamurupiirakkaa (käännöstöideni inspiroimana). Kaikki onnistui hienosti, kuulemma jopa kakku oli taivaallisen hyvää. Eilen täydensin litaniaa vielä pullilla. Koska jääkaapissa oli vanhaksi päässyttä maitoa. Mutta pulliahan minä en ole koskaan osannut leipoa.


Lopputuloksena oli ehkä maailman rumimmat korvapuustit. Hyvät, ei pahat, mutta rumat. Leipuria itseäänkin ihan nauratti. Näin kreisiin suoritukseen en ole sentään vielä aiemmin yltänyt.


Yleensä pullani jäävät raaoiksi. Ilmeisesti teen niistä liian isoja, tai sitten uuni on liian kuuma (vaikka ohjetta noudatankin). Nytkin sitä vikaa oli hieman havaittavissa, joskin satsin pari random-voisilmäpullaa olivat aivan kelvollisia sekä sisäisesti että ulkoisesti.

Siispä note to self: Tee voisilmäpullia. Jos mies rutisee väkisin puusteja, tee niistä pieniä. Ja paista niitä normaalia alemmassa lämpötilassa.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Traktorinpyörä

Tein Facebookin vaihtoryhmästä ihanankamalan löydön: nahkarahin. Joka ei ole edes mitään modernia tai trendikkään marokkolaista mallia vaan perinteinen ysäripallero.


Itse asiassa meillä kotikotona ja muorilassani oli jo ennen muinoin lapsuudessani aivan samanlainen mutta imelän beige yksilö. Muistan, kuinka serkkuni kanssa pyörittelimme sivusyrjälleen nostettua rahia ympäri muorilaa hokien traktorinpyörä kulkee lujempaa kuin ihminen. On muuten hieno hokema.


Nyt tuollainen pyörylä kulkeutui myös meidän takkahuoneeseemme. Syy siihen on erinomainen perusteltu: juuri tällainen rahi on näppäristä näppärin. Ensinnäkin se on niin kevyt, että pyöräilin se kädessä kotiin. Sitä voi siis siirrellä huolettomasti (tai potkia paikasta toiseen, mitä meillä usein harrastetaan). Se on täsmälleen oikean korkuinen takan edessä nököttämiseen ja lämmittelyyn (lempijuttujani!) mutta myös jalkojen lepuuttamiseen sohvalla lojuessa. Lisäksi ajattelin, että ruskea nahka natsaa miehekkääseen takkahuoneeseemme, josta tällainen nahkainen elementti on vielä puuttunutkin.

Huoneeseen hankittiin jo vuosi sitten kaksi rahia Kodin1:stä, mutta totesin ne auttamattomasti liian painaviksi ja korkeiksi. Sittemmin yksi korvaava rahi ehti kulkeutua kotiimme jo Kontista, ja nyt pääsen eroon toisestakin vikaostoksesta.


Takkahuonetta hallinnoiva mies ei ollut hankinnastani erityisen iloinen, toisin kuin minä ja kissat. Olen kuitenkin valmis myös uudelleenverhoilukompromissiin, elleivät vaivihkaiset aivopesuyritykseni saa ukkelia lämpenemään nahkapallille.

perjantai 6. marraskuuta 2015

Valoa

Naapuri laittoi eilen pihalleen jouluvalot. Peräti kolmet.

Meidät tunnetaan naapurustossamme varmasti siitä, että meidän pihassamme on useimmiten todella pimeää. Harvoin päällä ovat edes ulkovalot. Jouluvaloista nyt puhumattakaan. Tai no, viime talvena meillä oli kyllä kuukausikaupalla jouluvalot tuijassa, mutta sähköä niihin ei koko aikana saatu.


Naapurin aloitteesta intoutuneena sain asennettua edes koristevalot sisälle. Toivottavasti näkyvät viereiseenkin taloon. Tämän sydämenmuotoisen valosarjan sain lahjaksi kummitädiltäni jo varmaan 15 vuotta sitten, mutta se toimii moitteettomasti edelleen. Aiempina talvina olen kietonut sen limoviikunan ympärille, laittanut lasipurkin sisälle ja viimeksi kieputtanut metallihäkin päälle, mutta nyt keksin ripustaa sen katosta suoraan alas.


Myönnetään, näin marraskuun alussa ei ole yhtään liian aikaista piristää tunnelmaa valoilla. Eikä sanota näitä vielä jouluvaloiksi vaan koristevaloiksi. Jouluvalojen aika koittaa sitten ensimmäisenä adventtina.

Ja arvatkaas mitä mies postasi juuri Fb-seinälleni. Terveisiä työmatkalta Miamista:


Siellä päin ei taideta tarvita keinovaloa. Huoh.

tiistai 3. marraskuuta 2015

Säästämisestä


En ole oikein koskaan ymmärtänyt, miksi pitäisi omistaa erikseen sekä arkiastiasto että juhla-astiasto. Miksei voisi hankkia yhtä oikein nättiä serviisiä, jolloin arki voisi olla yhtä juhlaa? Tuplien säilyttäminen vie sitä paitsi tilaa. Kauniit astiat sullotaan kaappien pimeille perukoille, kun niitä voisi ihastella käytössä vaikka joka päivä. "Mutta kun niitä pitää varjella kulumiselta! Ettei vain tule säröjä ja lohkeamia." Mutta eipä tule nautittua hienoista astioistakaan.

Miehen mummu oli säästänyt kokonaiset 30 vuotta lahjaksi saamaansa puista leikkuulautaa, jonka minä ja mies saimme alkusyksystä viimein avata pölyisistä sellofaanikääreistä ja kulahtaneista koristenauhoista, kokkausapulaisina kun toimimme. Miten hienoa olikaan saada mummun keittiön minimaalisten leikkuualustojen rinnalle iso lauta, jolla sipulin pilkkominen sujui kätevästi ja siististi ilman, että puolet silpusta leviää pöydälle. Toivon, että mummu raaskii jo itsekin käyttää tätä "uutta" lahjalautaa, kun se kerran on nyt paketista otettu. Siitä on kuitenkin enemmän iloa keittiössä kuin kääreiden sisässä.


Itse taas säästelen ns. hyviä vaatteita, koska varsinkin sopivien housujen löytäminen on ollut todella vaikeaa. Tämä tarkoittaa, että arkena käytän töissä perstuneita collegehousuja ja kulahtaneita paitoja. Officeni on kotona, joten eihän minua näe kukaan muu kuin mies ja kissat. (Tosin joskus luin jostain, että kaikkein typerintä on esiintyä miehensä edessä kökkövaatteissa, koska oma mies on kuitenkin se elämän tärkein ihminen, jonka vuoksi sitä laittautumisen vaivaa pitäisi nimenomaan nähdä. No plääh, hääkirkko on jo varattu.) Tärkeintä on mukavuus ja lämmittävyys. Mutta olisiko oloni skarpimpi, jos pukeutuisin siistimmin, ihan jo itseäni varten? Pätisikö myös tässä kohtaa se "tee arjesta juhlaa"?

Lapsena säästin hartaudella kuvioituja ja tuoksuvia muistivihkoja. Lopulta olin jo niin vanha, etten enää välittänyt koko vihoista vaan käytin ne tylysti kauppalappuina. Aarre menetti arvonsa. Samoin käy vaikkapa hajuvesille, jotka pilaantuvat ajan myötä. Siksipä suihkin parfyymejä kaulalle sumeilematta myös kotiarkena. Vähän edes sen collegehousulookin tasapainottamiseksi. Saamiani perintöpöytäliinoja olen vasta viime aikoina alkanut käyttää kursailematta. Kauniimmalta nekin näyttävät pöydässä kuin kaappiin viikattuina.

Viime aikoina olen miettinyt ihan rahan säästämistä. Olen aina säästänyt rahaa vain koska niin on opetettu, säästämisen itsensä takia, tietämättä edes tarkalleen, mihin sitä säästän. Toisaalta en ole ikinä osannut myöskään tuhlailla. Nyttemmin olen alkanut ajatella, että voisi sitä rahaa vaikka vähän kuluttaakin. Ei tosin mihin tahansa. Vaan johonkin sellaiseen, jota todella pitää hintansa arvoisena. Jos saan kalliista mekosta tai designtuolista koko sen hinnan edestä iloa, se kannattanee ostaa. Toisaalta homma toimii myös toisinpäin ja moni asia jää samalla perusteella myös hankkimatta.

maanantai 2. marraskuuta 2015

Kun mies on poissa

Kun on yksin kotona, saa yleensä aikaiseksi vaikka ja mitä. Etenkin jos sattuu heräämään lauantaiaamuna klo 5.45, kun miehen pitää lähteä lentokentälle. Kello kolmelta tuntuu, kuin takana olisi jo kokonainen työpäivä, jonka aikana on ehtinyt puuhastaa kaikenlaista epätavallistakin kotiaskaretta uunipeltien puhdistamisesta kivien kampeamiseen maasta. On haravoinut. Ripustanut lintulaudan. Päätellyt langanpäät uusista villasukista, jotka sai viikko sitten muorilta. Käynyt jopa läpi keittiön kaappeja ja etsimällä etsinyt puunattavaa tai järjestettävää. Sitten onkin vain pakko pitää huilitauko (aikainen herätys väsyttää) ja katsella ajankuluksi jakso jotain pöljää brittiläistä hääohjelmaa. Illalla ehtii vielä muun muassa imuroida ja pestä pyykkiä. Oikein harmittaa, että kerrankin kun olisi ruhtinaallisesti aikaa leipoa, ei ole ketään syömässä herkkuja.

Näin se kohdallani karrikoidusti usein menee: kun mies on poissa, nainen pyyhkii pöytiä. Minuun iskee outo siivous-, järjestely- ja yleispuuhasteluinnostus. Jopa laattasaumojen jynssääminen hammasharjalla tuntuu yhtäkkiä jotenkin erityisen tyydyttävältä ja motivoivalta. Ja ettei nyt aivan vääristellä sukupuolirooleja, todetaan myös, että sama pätee toisinpäin. Viimeksi poissa ollessani mies oli sahannut pihan lehmuksesta talon seinää hiertäneen oksan. Edellisellä kerralla siivonnut autotallin. (Nämä täytyisi vain aina itse huomata ja sitten huomioida valtaisin fanfaarein...)


Myönnetään, että alun perin suunnittelin lauantaista shoppailupäivää. Kunnes katsoin kalenteriin ja totesin, että eipäs shoppaillakaan. (Olisin muuten shoppaillut olkia, pillejä ja lankaa  tästä lisää myöhemmin.) Sunnuntaina pääsinkin jo kaupoille, mutta ehdin silti myös kuopsuttaa nurtsia. Tehdä pitkästä aikaa aivan tavallista jauhelihasoppaa ja jälkkäriksi mitä tylsintä sitruunakiisseliä (jota voisin syödä litratolkulla mutta josta mies ei tykkää). Mitähän kaikkea ennätän vielä touhuta seuraavien kymmenen päivän aikana, kun mies on työreissullaan?