lauantai 27. kesäkuuta 2015

Fazer Café Tampere

Eilen oli sellainen olo, että nyt pitää päästä tuulettumaan. Ja syömään vähän kakkua. Suunnitelmat olivat päivällä vielä toisenlaiset, mutta kun kello riensi ja ilta venyi, vaihtoehdot kävivät vähiin kakkua tarjoavien ravitsemusliikkeiden sulkiessa ovensa yksi toisensa jälkeen. Niinpä päädyimme keskustan hiljattain avattuun Fazer Caféhen, joka sai heti pisteet kotiin siitä, että sen kakkuvitriiniin pääsee käsiksi iltayhdeksään asti, lauantaisin jopa kymmeneen.


Silmiinpistävintä kahvilassa oli valo. Ihan kirjaimellisesti. Valtavista ikkunoista puski nyt sisälle ilahduttava ilta-aurinko, ja vaalea sisustus vielä korosti valoisuutta. Näkymä aukeaa aina Keskustorilta Ilves-hotellille asti ja kattaa Tuomiokirkon tornin ja söpöisen Verkarannan. Huikeaa. Alkaa aivan harmittaa, että niin monessa keskeisellä paikalla sijaitsevassa rakennuksessa mahtavat maisemat peitetään mainosteipein tai vaaterekein, kuten tiloissa aiemmin sijainneessa Esprit-vaatekaupassa oli. Toinen kiva juttu isoissa ikkunoissa on se, että niistä voi pälyillä ohikulkijoita: vähän kuin istuisi katukahvilan tuolilla mutta mukavasti sisätiloissa (vaikka saimme pitkästä aikaa nauttia auringosta, pihalla oli ikävän viileää, enkä taatusti olisi istunut ulkoruokinnassa tällä säällä ilman takkia).


Sisustuksessa oli menty mainstream-trendit edellä: valkoiset kaakeliseinät, työmaavalaisimet, marmoripöydät, kuparinväriset yksityiskohdat ja kylmille juomille kolpakoina lasipurkit. Yllättävänkin varmoja ja nähtyjä valintoja, mutta sinänsä ratkaisut toimivat ja sopivat tilaan. Niillä on saatu aikaan laadukkaan ja jopa ylellisen näköinen kahvila. Kun katsoo ympärilleen, voi odottaa saavansa hyvin valmistettua kahvia ja tuoreita croissantteja. Ainoa ongelma on tilan akustiikka. Kahvilan kolkot pinnat kimmottivat puheensorinan, ja möykkä oli jossain määrin jopa häiritsevää – etenkin siihen nähden, että visuaalisesti tila huokui seesteisyyttä.


No mutta entä ne kakut? Ulkonäöltään kauniita, virheettömiä, lähes muovisen näköisiä. Heräsi pelko, voivatko noin nätit paakelssit maistua muulta kuin teolliselta. Valitsimme miehen kanssa juustokakun puoliksi maisteltavaksi (miehen ei tehnyt muka makeaa mieli, mutta hän vetäisi silti ahnaana oman puoliskansa niin että humahti!). Vitriinissä ei ollut mainittu, miltä muulta kuin juustolta sen pitäisi maistua, eikä asia käynyt ainakaan minulle koskaan selväksikään. Päällä oli jokin määrittelemätön punainen kiille. Mansikkaa ehkä? Ainakin koristelun perusteella. Muutoin kakku oli yllättävän hyvä ja koostumus samettinen. Vitriinissä viekoitelleesta chilisuklaakakusta olisi voinut saada paremman käsityksen leipomusten tasosta, koska juustokakussa ei kai voi edes mennä aivan pahasti metsään. Teekupissani oli myyjättären suosittelemaa mustaa samppanja-mansikkateetä, joka oli aivan passelia. Mies erotti siitä samppanjan tuoksun, oma tottumaton nenäni ei. Mies itse valitsi inkivääri-sitruunajääteen, joka hänen mielestään toimi hyvin mutta maistui omaan suuhuni hitusen valjulta.


Makeat olivat herkut, mutta hinnat suolaiset: kaksi juomaa ja kakkupala kustansivat reilut 14 euroa. Silti, tulen tänne vielä uudelleen. Maiseman, valon, tunnelman ja chilisuklaakakun perässä. Mutta asentakaa kattoon sitä ennen akustiikkalevyt, pliis.

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Keskikesän (?) juhla

Juhannus tuntuu saavan ihmiset aina hyvälle tuulelle, olivatpa olosuhteet millaiset tahansa. Kuten säätiedotuksissa luvattu kylmyys, sade, mitä näitä on... Vai miten kummassa joku jaksaa askarrella tienvarteen hyvää juhannusta ohiajaville toivottavan kyltin tai morjestella mökkilaiturilta spontaanisti veneilijöille? Itsekin taisimme olla melko hilpeissä tunnelmissa, vaikka juhannuksen reissukassiin pakattiinkin aurinkorasvan sijaan pari sateenvarjoa, villasukat, tumput ja kumpparit.


Vietimme juhannuksen siis miehen isovanhempien mökillä, viimevuotiseen tapaan. Tällä kertaa meillä oli myös kokko, jonka pystyttäminen olikin tämän jussin missio. Mökiltä oli nimittäin kaadettu kevättalvella kymmenkunta puuta, joista jääneistä oksaroskista haluttiin päästä eroon. (Ja pitäähän rönttähommissa olla toki asiaankuuluva varustus, kuten kuvasta näkyy. Kynitty kesätukkakaan ei ole pahitteeksi, ettei letti vaan leimahda lieskoissa...)


Kuului juhannukseen tietenkin myös mässäily, vaikkei kovin teemallinen sellainen. Halusin välttämättä kokeilla imam bayıldı -nimistä munakoisoruokaa, joka ei tosin välttämättä mätsännyt täysin ribsien ja BBQ-kastikkeen kanssa. Kuvassa taustalla häämöttävän tiilikasan muuraminen oikeaksi grilliksi voisi olla viimeistään se ensi juhannuksen missio.


Juhannuksen veneilyretki näyttää sekin muodostuvan jo perinteeksi. Tällä kertaa yritimme luovia jännistä kapeikoista, joista ihan kaikista ei sitten päästykään läpi asti. Välillä kun näytti aivan siltä, että soutelemme keskellä heinäpeltoa.


Olimme reissussa kaksi yötä, minkä mahdollisti kisujen mukaan ottaminen. Katit tuntuivat mökkiytyvän mukavasti, ja ne otollisimmatkin lämmittelypaikat taisivat löytyä. Kuvasta voi bongata myös oman juhannusaskareeni lopputuloksen: mökin uuden takan edustalaattojen saumauksen. Hieno tuli!

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Olkkaripiknik


Niinhän siinä sitten kävi, että innolla suunnittelemani piknik vesittyi pahasti juuri ennen h-hetkeä ja siirtyi tylysti sisätiloihin. No, nähtävästi ruutuviltin voi levittää myös olohuoneen lattialle.


Ruokapuoli oli (jälleen kerran) kunnossa, kun vieraat olivat panneet kukin parastaan keittiössä. Vai miltä kuulostaa vaikkapa raparperikeikauskakku, savustettu pizza tai omatekoinen ruisleipä (juuresta tiätty)? Itse onnistuin myös vetämään illan mittaan pahemman luokan överit, vaikken edes jaksanut maistaa kaikkia tarjoomisia. Yöllä vannoin, etten enää ikinä syö mitään makeaa enkä koskekaan leipomaani mansikka-suklaatäytekakkuun, jota jäi aimo pala jääkaappiin. No, arvatkaa vaan, mitä söin jo seuraavan aamun aamiaisella...


Ja mikähän siinä on, että kun lapselle tuodaan leluja, eniten niistä innostuvat aikuiset? Nytkin olkkarin puolella askarreltiin jättikorkea legotorni ja burleskikarhu esiintymislavoineen. Luovuus ei kuulu vain mugeloille.

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Synttärihommia


Tällä viikolla on juhlittu synttäreitäni. Tai juhlittu ja juhlittu: leivoin itselleni kakun ja heittäydyin vietäväksi Nekalan Wanhaan tappiin (kyllä, tuli senkin paikan ruoat nyt testattua).

En halunnut järjestää sen suurempia kekkereitä, mutta huomenna on tarkoitus pikniköidä pienellä porukalla meidän takapihalla. Ideana oli mennä kaikessa vähällä vaivalla ja välttää kodin puunaaminen, mutta puutarhassamme huomaankin joutuvani varsinaiseen rikkaruohosavottaan! Nurmikkokin on taas päässyt venähtämään, ja kesäkukat on vielä hankkimatta... Samaan laiskuuskonseptiin sisältyi myös tapahtuman nyyttärihenkisyys, mutta pakkohan tarjoiluihin on silti vähän edes panostaa, vaatiihan sitä jo oma egokin. Leivottavaksi valikoitui siis astetta överimpi kakku. Että se siitä matalasta profiilista vissiin.

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Kokemuksia Airbnb-kotimajoituksesta

Kotimajoitus on osoittautunut kohdallamme varsin miellyttäväksi asumistavaksi ulkomailla. Siinä saa paremman käsityksen paikallisesta elämänmenosta, tutustuu hyvällä tuurilla alkuasukkaisiin ja pääsee paikkoihin, joihin turistilla muuten ei olisi mitään asiaa. Tämän todisti myös Italian Airbnb-majoituksemme Toscanan Poggiponsissa.


Tulimme majapaikkaamme illalla, joten isäntämme Michele ja hänen vanhempansa olivat osanneet varautua. He olivat hankkineet kaappiimme kaikki välttämättömät aamiaistarpeet: hedelmiä, leipää, voita, jogurttia, maitoa, mehua, hunajaa, oman kanalan munia, kotitekoista appelsiinimarmeladia, jopa olutta ja viiniä. Pöydille oli siroteltu puutarhan kukista koostettuja asetelmia. Myöhemmin saimme vielä tuoretta leipää, täydennystä kananmunavarastoon, lisää pyyhkeitä auringonottoa varten ja paksumman täkin.


Kun heti ensitapaamisella isäntämme vanhempien kanssa kerroin, että aioimme valmistaa ruoaksi parmigiana di melanzanea (mikä muuten sai aikaan suurta ihmettelyä ja ihastusta), sain perheen äidiltä lisää keittiövälineitä ja tuoretta basilikaa pihan ruukusta. Ja koska asunnossamme ei ollutkaan oikeaa uunia vaan pelkkä grillimikro, isäntämme paistoi ruokamme oman keittiönsä uunissa.


Itse mökkimme oli sanalla sanoen todella hurmaava. Pällistelin huoneita pitkään, koska kaikki näytti aivan kulissilta. Missä muka on näin kaunista ja tunnelmallista?! Kaikesta näki, että täällä asuu esteetikkoja. Vai voiko italialaisilla kerta kaikkiaan olla vain luonnostaan hyvä tyylitaju? Tosin sai sikäläisistä kaupoista myös rumia esineitä, näin niitä siellä itsekin. Asumukseemme niitä ei silti ollut kulkeutunut. Naurahdin sisimmässäni, kun perheen äiti pahoitteli, että ”meillä kaikki on tällaista käsin tehtyä”.


Käytössämme oli myös ihana puutarha ja uima-allas. Talojen läheisyydessä kasvoi kaikenlaista erisorttisista ruusuista laventeliin, rosmariiniin ja bambuun. Pihapiiriä ympäröivät kukkulan kylkiä laskeutuvat oliivi- ja viinitarhat, joista ainakin oliivipuiden kuulimme olevan perheen omistuksessa.


Satuimme olemaan Michelen ensimmäiset Airbnb-vieraat, joten osaltamme olimme hieman koekaniineja ja keksimme kyllä parantamisen varaakin. Nettiyhteys toimi heikosti. Asunnossa oli (varsinkin ensimmäisenä yönä) melkoisen kylmä. Vanhan mikron käyttäminen muiden sähkölaitteiden kanssa samaan aikaan rikkoi yllättäen sulakkeita. Mutta seuraavana aamuna emme ehtineet edes aloittaa aamupalaamme, kun perheen isä jo toi keittiöömme ostamansa uuden mikron. Ja ehkä osaltaan näitä kommelluksia paikkaillakseen saimme kutsun perheen luokse illalliselle. Mikä olikin reissun ehdottomia kohokohtia, kuten uskoa saattaa.

Mitä voin siis sanoa? Antaa kehut ja kiitellä. Lomamme Toscanassa oli todella onnistunut, eikä vähiten upean majapaikkamme ansiosta.

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Pieni matkakertomus Pohjois-Italiasta

Reissu Italiaan on nyt takanapäin, ja tänään ehdin jo viettää päivän töiden parissa. Olen purkanut kameran kuvasaaliin koneelle, joten muistelenpa vielä hetken niin onnistunutta matkaamme.


Reissumme alkua määritti miehen työtapaaminen matkan kolmantena päivänä. Pääkohteenamme oli siis Toscana, mutta ekat päivät pyörimme vielä Pohjois-Italiassa lentokentän ja työkohteen välisellä akselilla. Näin nähdyksi tuli Gardajärven Sirmione, missä nautimme heti reissun ensimmäiset gelatot ja pizzat. Veronassa haahuilimme Arena-amfiteatterin liepeillä odotellen siellä alkavaa Placebon keikkaa, jonka äkkäsimme sattumalta mainoksista ja väenpaljoudesta. Romanttinen kaupunki ja keikan ilmaiskuuntelu ravintolapöydästä käsin jäivät kuitenkin kakkoseksi, kun ensimmäisen illan matkaväsy alkoi painaa päälle. Ehdimme silti maistella lasilliset olutta ja viiniä aukion hälyssä.


Toisen matkapäivän pyhitimme Venetsialle, missä emme lopulta viihtyneetkään viittä ja puolta tuntia pidempään. Sadunhohtoiseksi ylistetty kaupunki oli kaunis, mutta oliko vain niin, että jatkuvasti sadetta enteilevä viileä ilma vei parhaan terän paikan lumovoimalta? Olimme myös kuulleet pelotteluja, että Venetsian sankkojen turistijoukkojen seassa eteneminen olisi suorastaan painajaismaista, mutta ainakin tällä kertaa kujilla oli sopivan väljää. Kaupunki ei jättänyt syvää jälkeä sisimpääni, mutta olihan sen kiertäminen oikein mukava kokemus. Kyllä esteetikko aina tällaisista paikoista nauttii.


Kolmannen päivän kulutin pienessä Bassano del Grappan kaupungissa, mihin minulla ei varmasti koskaan olisi ollut mitään asiaa, ellei miehen työkohde olisi sijainnut sen liepeillä. Selvitin, että näkemisen arvoista paikassa olisivat katettu silta ja vanhakaupunki, jotka kävin sitten kuvaamassa muistoksi. Ja kyllä, grappa-niminen juoma (kuten myös kaupunki) on saanut nimensä läheisestä Grappa-vuoresta.


Vielä ennen valumista alas Toscanaan halusimme ottaa paremmin tuntumaa Gardajärven kaupunkeihin, joista kohteeksemme olin etukäteen valikoinut Malcesinen. Muiden rantakohteiden läpi ajettuamme olimmekin tyytyväisiä valintaan. Malcesine vaikutti eniten autenttiselta ja vanhaa henkivältä, vaikka turisteja parveili yhtä lailla sielläkin. Pakko myöntää, että paikka oli söpö ja romanttinen! Eikä ainoastaan omasta mielestäni, sillä saimme myös todistaa brittiläistä kosintaa rantaravintolassa illallista syödessämme. Seuraavana aamuna halusimme vielä tsekata näkymät paikalliselta Monte Baldon vuoren huipulta, jolta laskeuduimme alas osan matkaa polkuja pitkin reippaillen. (Kaiken överisöpöilyn tasapainottamiseksi saatte nyt kuvan, jossa lammas pissaa...)

Tämä kaikki oli kuitenkin vasta alkulämmittelyä, koska edessä häämötti vielä neljä päivää ihanassa Toscanassa, josta olimme hullaantuneet jo viime vuonna. Mutta siitä lisää myöhemmin...