keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Toscanan kukkulalla

Poggibonsin pikkukylä, Toscana. Kello on 10.43, ja istun pienen keittiömme pöydän ääressä. Sisällä on viileää, ulkona pilvistä, ehkä 20 astetta. Heräsin kahdeksan maissa ja kävin pienellä lenkillä. Täällä on kukkuloita, eikä niitä jaksa juosta ylämäkeen, en minä ainakaan. Mies jaksaisi, mutta se nukkuu vielä. Kohta teen meille hedelmäsalaatin ja katan aamiaispöydän mökkimme edustalla olevalle verannalle.



Olemme olleet Italiassa nyt tasan viikon, josta 2,5 päivää täällä Toscanassa Airbnb-majoituksessa. Paikka on kuin satukirjasta. Pihapiiriin kuuluu hoidettu puutarha, siisti uima-allas, isäntämme Michelen ja hänen vanhempiensa asunnot sekä meidän pikkuinen mökkimme, joka on ollut alun perin eläinten suoja. Ympärillä avautuvat oliivi- ja viinitarhat. Kaikki on ihanan rouheaa ja autenttista: vanhat metalliset pöydät, rottinkiset tuolit, puiset ovet, rapatut seinät, kiviset muurit, keraamiset lautaset. Täällä ei näe muovituoleja eikä kertakäyttöastioita.


Täksi illaksi Michelen vanhemmat kutsuivat meidät syömään luokseen. Ruokatoivomukseksi esitin jotain perinteistä italialaista. On mielenkiintoista nähdä, mitä meille tarjotaan ja miltä aidon italialaisen mamman ruoka maistuu. Tästä jää varmasti hieno muisto viimeisestä illastamme Michelen perheen vieraana.

tiistai 19. toukokuuta 2015

Kurkistus kolmen vuoden taakse

Joskus on hauska muistella vanhoja. Tasan kolme vuotta sitten elelin viimeisiä hetkiä 35-neliöisessä sinkkuyksiössäni Tampereen Amurissa. Miehen mielestä se näytti mummulalta ja oli täynnä pikkusälää, mutta minulle se oli elämäni merkityksellisimpiä asuntoja, vaikka se ehtikin olla kotini vain suhteellisen lyhyen ajan. Mitäs sanotte, tunnistatteko tyylin?


Asunnossa oli yksi huone ja iso keittiö. Makuu-olotilaan sain mahdutettua jopa pienen sohvan. Telkkari ja työtuoli olivat vielä tuolloin mallia kivi ja keppi (= varastoista kaiveltuja). Tämä oli ensimmäinen vuokrakämppäni, jonka tapetit sain valita itse. Läiskin ne seinään iskäni kanssa ja olin niistä erityisen ylpeä. Asunto oli muuttohetkellä melko karmeassa kuosissa, mutta jostain syystä siellä tuli heti ihmeen kotoisa olo. Vietinkin mukavia hetkiä koloja paklaten ja kaappeja maalaten. Mitään uutta en kämppään ostanut (paitsi äite pakotti hankkimaan päiväpeitteen, jota minulla ei vielä ollut). Tuunasin kattovalaisimia, virkkasin matokudekoreja ja päällystin tapetinjämillä kenkälaatikoita säilyttimiksi.


Keittiö (eli työhuone) oli hyvin alkeellinen ja kehnosti varusteltu (muun muassa vähäiset kaapistot olivat ehtaa 40-lukua). Se oli kuitenkin todella tilava, mikä oli silkkaa luksusta. Säilytysratkaisut piti säveltää itse, ja säilytinkin esimerkiksi ruokatarvikkeita vanhan kirjahyllyn yläosassa. Silti keittiössä mahtui pitämään vintiltä löytämääni kirjoituskonetta ja työkalulaatikkoa.


Uskokaa tai älkää, mutta tässä kämpässä ihastuin eteiseen. Tavanomaisista yksiöeteisistä poiketen se oli ihanan avara ja kutsuva. Minusta mikään ei ole ankeampaa kuin asunto, jonka eteiseen pitää suorastaan sulloutua sisään takkien ja kenkien välistä. Ulko-ovelta oli suora näkymä koko asuntoon. Säilytystilaa asunnossa olisi voinut olla hieman enemmänkin kuin eteisen kolme kaappia, mutta onneksi en hamstraa tavaraa. Kämpän lattiassa oli muovimatto, jonka alla oleva vanha puulattia natisi kodikkaasti etenkin eteisessä kävellessä. Arvatkaa vain, monestiko mieleni teki repiä matto irti...

Nykyisessä kodissani on neliöitä lähes kahdeksankertaisesti yksiööni verrattuna, mutta välillä sitä vain nostalgisoi edellistä pientä kotiaan, johon liittyy unohtumattomia muistoja. Muun muassa yksi tarina, joka johti siihen, että asun nykyään missä asun...

maanantai 18. toukokuuta 2015

Vauhtimarttojen vohvelikahvila


Ravintolapäivä, marttoja ja vohveleita! Tiedätte, mitä tein viime lauantaina.


Aamupäivällä oli viileää ja pilvistä, mutta kas kummaa: heti kun aurinko alkoi pilkistellä, asiakkaatkin alkoivat löytää kahvilaamme Hämeenpuistoon. Tai sitten oli vain hiukan otollisempi ajankohta vohvelinälälle.


Neljän tunnin aikana ehdimme täyttää noin 150 asiakkaan masut makoisilla vohveleilla ja edellispäivänä keitetyillä hilloilla. Itse taisin saada kolmanneksi viimeisen vohvelin ennen taikinan loppumista. Kyllä sitä olikin jo ennättänyt kärvistellä koko päivän houkuttelevassa vohvelintuoksussa!

maanantai 11. toukokuuta 2015

Tampereen keskustan kirpputorit, osa 2

Hupsista hei, viime kesänä aloittamani Tampereen keskustakirpputorien koluamisurakka meinasi jäädä aivan puolitiehen. Keskustan itäpuolen kirppisten esittely saa kuitenkin jatkoa nyt, kun käyn läpi Tammerkosken länsipuoliset kirpparit. Olkaa hyvä!


Kirpputori Tarina
Laukontori 4
Kirpputori Tarina on keskustan kirppisten tuoreimmistoa. Kirpparissa on kaksi kerrosta: katutasossa on kahvila (herkullisen näköisine kakkuineen!) sekä arvokkaammat vintage-esineet ja kellarissa itsepalvelupöydät. Tilat ovat siistit ja viihtyisät ja käytävät väljät. Myynnissä on aika tavanomaista käyttötavaraa, vaatetta ja astiaa. Myös muutamia huonekaluja löytyy. Myyjät ovat nähtävästi löytäneet paikalle melko kiitettävästi, vaikka muutama pöytä onkin vielä tyhjillään. Asiakkaista en välttämättä sanoisi samaa; nyt kirpparilla oli melko hiljaista lauantaina parhaaseen shoppailuaikaan.


Radiokirppis
Laukontori 12
Toisin kuin Tarinassa, kivenheiton päässä Laukontorin toisella laidalla käy kova kuhina. Monien mielestä Radiokirppis on se Tampereen kirppis. Itse en ole oikein koskaan ymmärtänyt Radiokirppiksen hypetystä enkä muista, olenko koskaan edes löytänyt sieltä mitään. Kirpputorin tilat ovat jokseenkin klaustrofobiset, ja siellä on sekava suunnistaa. Tuntuu, että tavaraa pursuaa sieltä sun täältä. Minulla on myös tunne, että Radiolla on vaikea tehdä löytöjä, koska siellä käy niin paljon väkeä, että joku on varmasti ehtinyt löytää kaikki aarteet ennen minua. Toisaalta tarjonta vaikuttaa osin huonolaatuiselta ja jopa ylihinnoitellulta. Mene ja arvioi itse. Ehkä kyse on vain omasta asennevammastani.


Fida lähetystori
Kuninkaankatu 22
Olen puolueellinen mutta tykkään Fidoista. Kuninkaankadun Fida saa pisteitä samoista asioista kuin Tammelan kollegansa: vaatteiden lajittelu väreittäin, edulliset hinnat ja selkeä esillepano. Miinuskin on sama, nimittäin musavalinnat. Tällä kertaa Juha Tapion levy kuluu liian puhki. Tältä kirpparilta saa myös huonekaluja, mikä on minulle aina plussaa.


Pelastusarmeijan kirpputori
Satakunnankatu 27
Tämä Pelastusarmeijan kirppis on jotenkin sekava ja hajanainen. Tavaroiden esillepano ei ole optimaalinen, ja esimerkiksi astioita saa tonkia lattianrajasta asti epäkäytännöllisistä koreista. Lisäksi rekkien välissä on ahdas pujotella. Muutenkin tuntuu, että tämä on jollain tapaa "jämäerien" kauppa. Silti muistan hämmästelleeni tavaroiden kalliita hintoja. Katsastuskäynnillä kaikki tuotteet olivat tosin puoleen hintaan, enkä muista koskaan nähneeni kirpparilla niin paljon porukkaa.


Pelastusarmeijan kirpputori
Puutarhakatu 20
Riittää kun kävelee viisi minuuttia, ja on jo toisella Pelastusarmeijan kirppiksellä. Tämä on mukavan valoisa ja avara liike, toisin kuin monet maanalaisiin loukkoihin tuupatut kirppikset. Alakertaan on sijoitettu kaikenlaiset tekstiilit ja astiat, yläkertaan huonekalut, pientavarat ja kirjat. Täällä on aina siistiä ja rauhallista. Miinukset kirppis saa tuulikaapista tuunatusta sovituskopista, joka tuntui talvella pikemminkin jääkaapilta. Riisupa siellä sitten!


Kodin kakkonen
Papinkatu 20
Olen käynyt paikan päällä viimeksi aikana, jolloin Kodin kakkosen tilalla oli vielä osto- ja myyntiliike, joka oli jollain tapaa ihanan symppis liike. Nyt tilassa on Tampereen isoin kirpputori, joka taitaa olla myös uusimmasta päästä. Ja hyvin näkyvät myyntipöydät täyttyneen. Täällä jos missä on selkeä liikkua, joten halli on helppo kiertää läpi. Vaikka kirpparin alkupäässä ihastuttaneet antiikkihuonekalut muistuttivat vielä osto- ja myyntiliikkeen ajoista, nyt myynnissä oli hitusen liikaa krääsää. Tälle kirpparille pitää myös lähteä keskustasta erikseen, koska se sijaitsee hiukan jo Pyynikin puolella. En myöskään pitänyt uusien remonttitarvikkeiden osastosta kirpparin loppusuoralla.

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Joululahjalaukku, osa 2


Tässä se nyt viimein on! Miehen minulle antama lahja realisoitui 4,5 kuukautta joulusta, mutta ehkä tätä kannatti odottaa. Olkalaukku, niin kuin minä sen haluan: tilava, yksinkertainen, tyylikäs, vaaleanruskea ja pitkähihnainen.


No, jos totta puhutaan, koko kriteeristö ei ollut suunnitteluprosessin alussa täysin selvillä minulle itsellenikään. Ensi alkuun olin ehdottomasti sitä mieltä, että laukku tehdään pehmeästä nahasta ja siihen tulee helposti suljettava vetoketju. Hahmottelin myös "pikkukahvoja". Lopulta esteettisyys voitti ja päätin lähteä tavoittelemaan tietynlaista ulkonäköä. Parkkinahkainen laukku ei vastoin pelkoja tunnu kainalossa pahvilaatikolta, mutta sulkemismekanismin käyttö vaatii vielä totuttelua!


Lopputulos näyttää kuulemma ihan minulta. Olen samaa mieltä. Nyt minulla on ensimmäistä kertaa elämässäni aikuistenoikea laukku. Enkä usko, että uutta tarvitsee hankkia ihan lähiaikoina.

Kiitos siis rakkaalle miehelleni idean keksimisestä ja Kenkäpaja Pihkalle laukun toteuttamisesta! Käykäähän te muutkin inspiroitumassa Pihkan nettisivuilla ja myymälässä Kehräsaaressa! (Ja toivokaa lahjaksi omaa laukkua...)

perjantai 8. toukokuuta 2015

Huoahdus


Nyt köllähdän itsekin samanlaiseen asentoon, koska kevään pahin työrupeama alkaa kohtsillään olla takanapäin. On kiva, että on töitä, mutta ei ole kiva, että on suunnitellut omat työaikataulunsa pyllylleen. Sunnuntaille varaan vielä hetken aikaa käännösasioille ja sitten otan höllemmin.

Onneksi tämän päivän työt ovat nyt paketissa ja saan tehdä ihan mitä haluan, eli olla tekemättä mitään. Lisäksi iloitsen seuraavista asioista:
-Jääkaapissa on eilistä focacciaa. (Ja viinitonkassa jämät. Paitsi että jaksaako sitä nyt.)
-Ilta-aurinko ruokailutilan yllä.
-Rakkaat kissat seuraeläiminä. Mies lentelee paraikaa päiväntasaajan toiselle puolelle asti.
-Hiirenkorvat! Voiko niitä olla hehkuttamatta?
-Sain viestiä, että mittatilauslaukkuni on valmis! Siitä lisää siis pikapuoliin!
-Viikonlopulle ei ole taaskaan mitään ohjelmaa.
-Menenpä siis pitkästä aikaa kaupungille (mieskin jo käski mennä shoppailemaan uusia vaatteita; nyt on hälyttävä tilanne).
-Jospa saisin vähän pihatöitäkin tehtyä.
-Kesälomaan on enää 12 päivää!
-Jos niistä töistä nyt vähän vielä puhutaan, niin vinkkaanpa vain, että mielenkiintoista matskua on tulossa kirjakauppoihin jo ihan lähiaikoina – ja loput kevättekeleeni elokuussa. On mukava olla mukana projekteissa, jotka inspiroivat itseänikin.