perjantai 28. helmikuuta 2014

Pastellinvärinen perjantai

Perjantain piristykseksi postimies toi ovellemme paketillisen kirjoja. Mun tekeleitä! Tai no, vaikka kaikki teksti onkin näpytelty omalla näppikselläni, itse asian on ajatellut alun perin joku muu. Eli: mun käännöksiä!



Olen tehnyt tätä työtä nyt sen verran vähän aikaa, että jaksan vielä lapsekkaasti innostua jokaisesta saamastani kääntäjänkappaleiden paketista. Myös katit jakavat saman innostuksen. Niitä ei tosin kiinnosta loodan sisältö vaan nauhojen jyrsiminen ja laatikon kulmien pureskeleminen.

Eivätkä ne kai olisi kissoja ollenkaan, ellei myös itse laatikko pitäisi tsekata sisältä päin.



Nämä ovat ehkä tähän asti söpöimmät suomentamani kirjat. Kirjontaa ja paperiaskartelua, samalta kirjailijalta. Kirjan mallin mukaisen ruusukkeen ehdinkin jo tehdä viime kesänä jämätapetista.




Taidan tästä siirtyä uusimman kirjaprojektini kimppuun. Söpöisää viikonloppua!

maanantai 24. helmikuuta 2014

Olohuone & ruokailutila

Palataanpa taas kotiimme – aiheeseen, josta jo ehdin yhden postauksen kirjoittaakin. Kurkataan ensin yhdistettyyn olohuone-ruokailutilaan, joka on itse asiassa talomme pisimmälle sisustettu huone.



Pyöreä paperivalaisin on tuotu kaksi vuotta sitten Pariisista – ja se kävi erityisen kalliiksi, koska sen takia myöhästyimme lentokoneesta... Tykkään siitä kyllä kovasti, ja samoja palluroita näin myytävän Habitatissa edelleen parin viikon takaisella reissulla.


Miehen olohuonevisioon kuului alun perin valkoinen nahkasohva. Kun sopivaa ei pitkienkään etsintöjen jälkeen löytynyt, huoneen nurkkaan ilmestyi tämmöinen ilmestys. Taidamme molemmat olla tyytyväisiä. Pallin pöllin roskalavalta ja loin sen nahan – nyt päällä on uusi kangas. Harmaan tyynynpäällisen neuloin matonkuteesta ja taulun sotkotin itse maalinjämistä ja pakkelista, kun piti saada jotain tyhjälle seinälle. Kirstut ovat meidän molempien perintökalleuksia. Ja Marlan lempiasento on tällä hetkellä suora lötkö!



Betoniruukun kuvioin kuplamuovilla, ja kynttilänjalkana toimiva tiili on nerokkaimpia keksintöjäni. Paperipainon puhalsi mies. Sama häiskä tuunasi taustalla näkyvän Ikean tv-tason vanhoilla laudoilla – se on taas ukkelin oma ylpeydenaihe. Etenkin kun olin ensin aivan varma, että taso vain menee pilalle ronkkimisesta.



Puoliksi palaneen aironpään kannoin kotiin vanhasta juhannuskokosta. Korin virkkasin matonkuteesta. Kivet on kuskattu Islannista ja Gotlannista, ja osa niistä näyttää kuulemma ihan kakkankikkareilta. Ja katsokaa, miten hieno tv-taso...


Seinällä olevan ruosteisen peltilevyn raahasin metsästä ihan suhteemme alkuaikoina peläten kamalasti, miten uusi mies suhtautuu touhuihini. Loppujen lopuksi se ripustettiin talon paraatipaikalle jo kauan ennen kuin kannoin muuttokuormani taloon. Pikkupöytä löytyi samalta roskalavalta kuin palli, ja senkin tuunasin uusiksi. Kyseisestä kalusteesta en oikein tykkää, mutta odotelkoon tuossa toistaiseksi. Entinen taulunkehys, nykyinen peilinkehys on hankittu pihakirppikseltä ja ruukut siltä samalta surullisenkuuluisalta Pariisin-reissulta. Sanapeleissä voitan aina kaikki!


Osa esineistöstämme on mietitty tarkkaan ja osa taas odottaa vaihtoa siihen täydelliseen yksilöön, kunhan se vain joskus tulisi vastaan. Tuolit kuuluvat jälkimmäiseen kategoriaan. Pöydän tarina on mielenkiintoisempi. Mies näki ensin unelmatalossaan valkoisen, korkeakiiltoisen ja kantikkaan ruokapöydän. Tällainen meille lopulta kulkeutui, mutta piti sitäkin vähän tuunata. Pintaan vedettiin petsiä, jotta kaluste sointuisi talon muihin puupintoihin, ja ohut kerros lakkaa, jotta kaikki lika ei imeytyisi siihen. Lokki-valaisin kaivettiin miehen mummun vintiltä, joten se on ehtaa retroa. Olohuoneessa killuu tällä hetkellä parikin pikku himmeliä, jotka odottavat loppusijoituspaikkaansa katosta löytyneissä koukuissa.


Portaikon kaide on varsinainen keräyspiste. Mies kokoaa siihen antaumuksella vaatteitaan. Olisi kuulemma muuten liian kliinistä. No on sen päällä omakin pyyhkeeni... Ison kehyksen näin kaveripariskunnan kotona ja kehuttuani sitä selvisi, että he olisivat luopumassa siitä. Meillehän se sitten tuli. Keskuspölynimurin letkulle on edelleen paikka keksimättä. Vaikka siihen meinaa välillä kompastua, jaksamme tarttua siihen valitettavan harvoin.

perjantai 21. helmikuuta 2014

Siivellä

On perjantai-ilta, kello näyttää 22.23, ja lopetin juuri pakerruksen töiden parissa. En voi sanoa muuta kuin että sen siitä saa, kun haalii liikaa töitä. Olen puurtanut viime viikkoina kiireellä parinkin eri projektin (tai oikeastaan kolmen, ja neljäs ja viides jo odottavat) kimpussa, ja silti halusin välillä pakata Kånkenini ulkomaanpyrähdystä varten.


Loisin siis viikko sitten miekkosen työmatkan siivellä Pariisiin. Koska tärkeimmät nähtävyydet oli koluttu jo edellisellä loisimisreissulla, päädyin haalimaan ohjelmaan vain shoppailua ja yleistä haahuilua. Tosin – shoppailu meidän tapaamme tarkoittaa lähinnä kauppojen kiertelyä rivakkaan tahtiin ilman, että ulos tarvitsee lähteä kassan kautta. Tämä toteutui tällä kertaa hienosti: emme ostaneet yhtään mitään (paitsi ruokaa).



Lisäksi tarkoituksenani oli istahtaa jonkin söpön kahvilan terassille teemuki ja pain au chocolat kourassa ja keskittyä pällistelemään ohikulkijoita ainakin tunniksi. Suunnitelmani pilaantui useastakin syystä. Ensin ei tehnyt mieli ruokaa, kun maha oli vielä liian täynnä. Oli myös kylmää ja satoi, eikä haluttanut istua ulos. Kahviloilla ei ollut kivannäköisiä terasseja. Sitten ei tullut vastaan kivannäköisiä kahviloita. Lopuksi iski toivottomuus, kun ajauduin eräänlaiseen kauppahalliin, jonka kahviloissa ei ollut istumapaikkoja ollenkaan. Viimein päädyin hakemaan torttuni Paulin tiskiltä, ahmimaan sen hallin ahtaalla penkillä ja ryystämään kyytipojaksi repussa päivän hölskynyttä Tropicanaa. Ai että se leivonnainen maistui hyvältä!



Pariisista matka jatkui parin vuorokauden oleilun jälkeen Saksan Ulmiin. Kuuntelin koko viiden tunnin junamatkan ajan espanjankielisen teinipoppoon kovaäänistä sananvaihtoa niin, että perillä korvani tuntuivat olevan ihan muusina. Onneksi Ulm rauhoitti mieleni leppoisalla tunnelmallaan ja sillä, että isäntinämme toimivan kaveripariskunnan varaama ravintolapöytä odotti valmiina. Siellä ei sentään tarjoiltu muusia, vaikka omaan annokseeni sisältyi sekä perunaa että pastaa.




Saksalaisen ruoan lisäksi pääsimme tutustumaan Ulmin kauniiseen keskustaan, kipuamaan pirullisen korkeaan kirkontorniin ja ennen kaikkea nauttimaan isäntiemme vieraanvaraisuudesta. Mikäs se on reissatessa, kun majoitus löytyy täysihoidolla, asiantunteva opastus tuosta noin vaan ja pöytävarauksetkin on tehty valmiiksi! Kaveriemme koti oli sitä paitsi niin inspiroivasti sisustettu, että se voittaa hotellihuoneet sata nolla.


torstai 6. helmikuuta 2014

Kaupungin kerma – eiku tuorejuusto

Minähän olen siis ihka oikea martta. Kyllä. Vauhtimartta meinaan. Ja viimeksi Vauhtimarttoissa opettelin koristelemaan kakkuja ja cupcakeja Kakkuateljeen Marian opastuksella.



Harjoittelupursotuksissa käytettiin pelkkää tuorejuustoa! Ei tehnyt mieli maistaa, vaikka osa kökkäreistä näytti ihan kelvollisilta. Osa taas näytti kikkareilta – siitä taisimme olla yhtä mieltä, vaikka tekijöinä sentään oli marttoja. Matsku oli mielestäni vähän liian jämäkkää todellisiin pursotusmömmöihin verrattuna, joten ihan samanlaista tatsia ei saanut. Paitsi siinä vaiheessa, kun juusto alkoi muuttua litkuksi. Silloin tuntui just samalta kuin yleensä kermavaahtoa pursottaessani.



Pursottaminen oli kuitenkin ihan kivaa. Olen halunnut osata pursottaa nättejä ruusuja kuppikakkujen päälle, ja ilmeisesti taikasana tähän on kierretähtitylla. Sellainen menee hankintalistalle.



Kun tuorejuustot oli muutamaan kertaan kaavittu pöydästä ja pursotettu uudestaan, alettiin availla sokerimassapaketteja. Tämänsorttinen, jollain lailla lapsenomainen koristelu ei sovi kuitenkaan omaan makuuni. Tai ehkä korkeintaan kaikkein minimalistisimmat kukat. Itse massakaan ei oikeasti maistu hääviltä, mutta söin sitä silti hyvällä ruokahalulla muutaman nöttösen, koska tässä vaiheessa iltaa iski karmea glukoosinpuute oltuani käytännössä koko päivän syömättä.


Ja joo, myönnetään. Tulihan tästäkin cupcakesta tosi söpö. Mutta sitä en kyllä tehnytkään itse.

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Uusi tuttavuus, vanhaa tavaraa


Tein lauantaina uuden löydön nimeltä Tampereen Rakennustori. Jos olisin rempannut vaikkapa 1900-luvun alun taloa ajanmukaiseen tyyliin, olisin varmaan kuullut paikasta jo aiemmin. Rakennustorilla myydään nimittäin kierrätettyjä rakennustarvikkeita retrokytkimistä vanhoihin kattotiiliin.




Juuri meidän talossamme ei (valitettavasti) ole tarvetta hilseileväpintaisille peilioville, mutta käsistään kätevä muuntaa sellaisen vaikka sängynpäädyksi, joka maustaa kivasti moderniakin kotia. Rakennustorilla oli myös isot valikoimat nyt niin trendikkäitä ikkunankarmeja, joista voisi myös värkätä yhtä jos toista sisustukseen sopivaa. Meidän mukaamme ei kuitenkaan tällä kertaa tarttunut mitään.


Hilpeyttä herättivät värisuoraksi kootut pastellisävyiset lavuaarit – nehän näyttivät suorastaan söpöiltä! Oman lapsuudenkotini kellansävyinen vessan lavuaari ja pönttö eivät silti jostain syystä näytä läheskään yhtä kivoilta...