torstai 13. heinäkuuta 2017

Sitruunasorbetti


Synttärilahjaksi saamani jäätelökone on ollut meillä viikoittaisessa käytössä. Se on otettu mukaan juhannuksenviettoon mökille, grilli-iltaan kavereiden luokse ja valmiita jäätelöitä on kyyditetty kylmälaukulla anoppilaan maisteltaviksi. Olen kokeillut erilaisia kermajäätelöitä, ja onpa mieskin kehitellyt oman versionsa lempimaustaan stracciatellasta. Tietenkin koneella on surautettu myös omaa suosikkijätskiäni sitruunasorbettia – nyt jo peräti kahteen eri otteeseen. Eikä lopputulos muuten häviä yhtään jätskikiskojen gelatoille! Sorbetista tulee ihanan kirpeää ja silkkisen sileää, ja sen valmistaminen vaatii todella vähän vaivaa. Ilman jäätelökonetta massaa joutuu toki sekoittelemaan pakastettaessa useaan otteeseen.


Jäätelön ohje on jälleen peräisin ruotsalaiselta kondittorilta Elisabeth Johanssonilta, jonka reseptejä olen blogissani toistuvasti kehunut. Se löytyy Johanssonin kirjasta Jäätelö, joka on minulla tällä hetkellä lainassa kirjastosta mutta jonka lisäsin heti jäätelökoneen saamisen jälkeen hankintalistalleni. Kirjasta olen ehtinyt kokeilla myös mansikka-, raparperi- ja suklaajäätelöä, mutta jäljellä on vielä monen monta testattavaa makua.

Sitruunasorbetti

6–8 annosta

4 sitruunaa
1 ½ liivatelehteä
1 ½ dl sokeria
100 g glukoosisiirappia (= noin 3/4 dl)
3 ½ dl vettä

Purista sitruunoista mehu eli noin 2 ½ dl. Liota liivatelehtiä 5–10 minuuttia kylmässä vedessä. Kiehauta sokeri, glukoosisiirappi ja vesi niin että sokeri sulaa. Nosta kattila levyltä. Ota liivatelehdet liotusvedestä ja liuota ne kuumaan liemeen. Anna liemen jäähtyä hetki ja sekoita siihen sitten sitruunamehu. Jäädytä liemi jäätelökoneessa kiinteäksi ja kuohkeaksi (omalla koneellani tähän kului noin tunti). Siirrä sorbetti kulhoon ja anna sen olla pakastimessa 1–2 tuntia, jotta siitä on helpompi muotoilla palloja.

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Viherhuoneen kesä


Valjuhko viherhuoneemme on kesää kohti vehreytynyt. Ikkunan taakse on putkahtanut muhkea vihermassa, mutta on uudelle ikkunalaudallekin saatu hankittua tuoretta huonekasvistoa. Tila näyttää heti eloisammalta. Ruukkurivistöä voisi vieläkin tiivistää ja täydentää, mutta hiljaa kai hyvä tulee. Sitä paitsi laudan oikea reuna on jätetty tarkoituksella kissojen kyyläyskulmaksi ja välilaskupaikaksi matkalla viereisen vitriinin päälle.


Koska viherhuone avautuu suoraan etelään, rehujen on siedettävä kovaakin paahdetta. Pahin porotus loppuu tosin jo toukokuussa talon edustalla kasvavan lehmuksen rävähtäessä lehteen. Puu pysäyttää suurimman auringonpaisteen, joten olot eivät ole aivan armottomat.


Ostoslistalle valikoituikin suosikkejani mehikasveja, aaloe ja vuoripalmu, jota täytynee tosin varjella pahimmalta paahteelta. Laudalle päätyi myös koko alkuvuoden idättämäni avokadontaimi, jonka sain viimein tuikattua multaan. Kuvassa vilahtava sympaattinen kilpipiilea oli taas harkittu ostos, jonka sijoitin muualle taloon, koska se ei innostu suorasta auringonporotuksesta.

Olin aiemmin suojannut lattian ruukutuksen ja mullanvaihdon ajaksi sanomalehdillä, mutta tabloid-kokoisten arkkien kanssa pelailu sai lähinnä aikaan sotkua ja suuttumusta. Tänä keväänä hankinkin aivan tätä tarkoitusta varten palasen vahakangasta, jolta levinneen mullan pystyi kippaamaan siististi takaisin pussiin tai pelmauttamaan takapihalle. Toimii!

Muita hyviä vinkkejä ruukutukseen on kastella kasvi perusteellisesti päivää paria ennen ruukunvaihtoa, jotta juuripaakku pysyy paremmin koossa. Myös uusi multa kannattaa kostuttaa erillisessä astiassa ennen ruukutusta. Tällöin multapinta saa kuivahtaa pari päivää ennen ensimmäistä kastelua. Jos käytät huokoista saviruukkua, liota sitä puhtaassa vedessä ennen ruukutusta, jotta se ei ime itseensä kosteutta uudesta mullasta. Mehikasvit viihtyvät parhaiten läpäisevässä hiekansekaisessa mullassa, joten tein oman miksauksen, tosin ihan mututuntumalla. Markkinoilla on toki myös kaktusmultia, joissa rakenne ja muut seikat on otettu varta vasten huomioon. Meheille on hyvä valita valutusreiällinen ruukku, joka kannattaa lisäksi salaojittaa. Itse käytin tähän hajonneiden ruukkujen sirpaleita. Pääsevät vielä käyttöön kissojen pudottamatkin ruukkuraukat.

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Lielahden kirpputorit

Tampereen keskustan kirpputoreja esittelevät postaukseni parin kolmen vuoden takaa (katso tästä osa 1 ja osa 2) ovat edelleen blogini luetuimpia kirjoituksia. Länsitamperelaisena kiertelen kuitenkin usein myös Lielahden kirppareilla. Lietsun kirppiskartta mylläytyi tänä keväänä uuteen uskoon, kun moni paikka muutti uuteen osoitteeseen ja uudistui. Kohteita alkaa olla sen verran monta, että niiden kiertämiseen saa varata jo useamman tunnin. Tässä antia tuoreimmalta kirpparirundiltani.


Fida lähetystori
Possijärvenkatu 2
Lielahden Fida on tämän hetken suosikkikirpparini Tampereella. Se on edullinen, siisti ja viihtyisä. Tavaroiden esillepanoon on nähty vaivaa, ja niitä on helppo silmäillä. Lietsun Fidasta olen löytänyt hyvään hintaan muun muassa kivoja paitoja ja paritkin nahkaiset vintagesaapikkaat samalla kertaa. Tarjolla on mukavasti etenkin naisten, miesten ja lasten vaatteita ja asusteita (väreittäin lajiteltuina, mistä tykkään) sekä astioita. Huonekaluvalikoima on viime aikoina laajentunut, mutta mööpeleitä en täältä lähtisi ensimmäisenä hakemaan, vaihtoehtoja on sen verran vähän. Ainoat miinukset muutoin kovin sympaattinen pikku Fida saa hengellisen taustamusiikin pakkosoitosta.


SPR:n Kontti
Harjuntausta 3
Kontti on iso, avara ja selkeästi jaoteltu kirppis. Sieltä kyttään etenkin huonekaluja, joita Kontissa on kiitettävän paljon. Joskus silmiin osuukin helmiä, mutta suuri osa kalusteista on lastulevykamaa ja "väärän" aikakauden sohvia. Kontista olen napannut parikin hienoa vanhaa nahkalaukkua sopuhintaan, viimeksi keväällä mustan vintagekassin kolmella eurolla. Myös astioita ja sisustustavaroita kirppiksellä on melko paljon, ja ne on järjestelty osastoiksi värien mukaan (mikä tosin toimi vanhassa Sellukadun kiinteistössä paljon paremmin). Vaatevalikoima on kohtuullinen, ja kengät on järjestetty kahteen osastoon kokojen mukaan. Isomaha kiittää etenkin erillisestä äitiysvaaterekistä, joka tuntuu tamperelaisilla kirppareilla olevan suuri harvinaisuus – vaikka mammavaatteiden sortimentti ei Kontissa järin suuri olekaan. Plussaa myös siitä, että Kontti on muutettuaan pidentänyt ilta-aukioloaan tunnilla.


Jonnan kirppis
Enqvistinkatu 7
Pakko myöntää, että tämä kirpputori on jäänyt itselleni hieman oudoksi, koska vierastan itsepalvelukirppiksiä. Jonnan kirppikseltä tuntuu löytyvän ensisijaisesti nuorten naisten ja lasten vaatteita (halpaketjukamaa), astioita ja piensisustustavaraa. Miehet älkööt siis vaivautuko. Tyhjiä pöytiä oli vain muutama, joten ainakin myyjät ovat löytäneet kirppiksen. Tällaisissa paikoissa aarteiden bongaaminen riippuu tietenkin pitkälti siitä, sattuuko myyjillä olemaan sama maku ja koko kuin itsellä. Tällä kertaa Jonnalla minua ilahdutti etenkin eräs söpösti vintagehenkisten vaatteiden rekki. Pöydät ovat sinänsä suhtkoht siistejä vaikkakin täyteen tuupattuja, mutta paikan yleisvaikutelma jää jotenkin tunkkaiseksi, ehkä osaksi kapeahkojen käytävien takia.


Pelastusarmeijan kirpputori
Sellukatu 15
Pelastusarmeijan Lielahden-kirppiksen yleisilme vaikuttaa jotenkin kalsealta. Tuntuu, että kaikkea on vähän. Olisiko syynä vain se, että samassa tilassa sijaitsi vielä alkuvuodesta Kontti, jolla oli käytettävissään lisäksi kiinteistön toinen puoli? Vaatteiden valikoima on pienehkö ja hintataso himppasen korkeampi kuin vaikkapa Fidalla ja Kontilla (etenkin mekkojen hinnat kirpaisevat). Kirpparilla on myös jonkin verran huonekaluja ja astioita. Täältä en osaisi oikein tulla varta vasten hakemaan mitään, mutta eikö satunnaisten helmien bongaamisessa piilekin juuri se kirppisten viehätys? Itse asiassa kierrokseni ainoan ostoksen tein juuri täällä: käteen tarttui etsinnässä ollut huonekasvikirja, jonka painos on myyty loppuun – vieläpä 50 prosentin alennuksella.


Lielahden kierrätyskeskus
Sellukatu 15
Kirppishaukan iloksi Pelastusarmeijan ulko-ovesta on kulku myös aivan hiljattain avattuun kierrätyskeskukseen. Hallimainen tila täyttyy pääosin huonekaluista. Tarjolla on sohvaa, pöytäkalustoa ja sänkyä, joukossa myös mielenkiintoisia yksilöitä. Kotiaan laittavan kannattaakin tsekata paikan mööpelitarjonta. Myös astioita on mukavasti. Tilan perällä on muutama rekki naisten, miesten ja lasten vaatteita, jotka olen ensin ohittamassa kokonaan. Valikoima ei ehkä ole pelkkää trendikledjua, mutta hinnat yllättävät positiivisesti. Lähes jokainen vaatekappale tuntuu maksavan vaivaisen euron! Oikean vaatteen osuessa kohdalle mahdollisuus edukkaisiin löytöihin on siis suuri.

Raskaana olevia ja lapsiperheitä palvelevat Lielahdessa myös kirppiskauppa Vadelmatarha (Possijärvenkatu 1) ja kirpputoripuoti Vekaratori Fantti (Lielahtikeskus, Antti Possin kuja 1), joissa molemmissa myydään käytettyjä äitiys- ja lastenvaatteita sekä lastentarvikkeita.

torstai 8. kesäkuuta 2017

Edessä jäätelökesä

Italiassa gelatolla taas mässäiltyämme palautin mieleen haaveen tai oikeastaan pähkäilyn oman jäätelökoneen ostamisesta. Voisiko yhtä herkullista sorbettia pyöräyttää myös kotioloissa? Mies päätti sitten hankkia vastauksen tähänkin kysymykseen, sillä mitä paljastuikaan synttäripaketistani reilua viikkoa myöhemmin: jätskikone tietenkin. Eikä ihan mikä tahansa karvalakkimalli, vaan kunnon masiina. Juonikas ukkoni sisällytti lahjaan myös seitsemän desiä kermaa ja paketillisen kananmunia, toki varmistaakseen vain sen, että ehti itse päästä maistelemaan jäätelöä ennen karkaamistaan kaverinsa koko viikonlopun kestäville polttareille. No eipä siinä mitään, synttäriaamuna saimme makustella jätskiä jo yhdeltätoista (kuinka sattuikin, etten tänä vuonna ollut viitsinyt leipoa itselleni kakkua).


Ensimmäisen jäde-erän, mansikka-vadelmakermajäätelön, resepti valittiin sen suurempia miettimättä netistä. Marjat soseeksi, sokeria ja sitruunamehua joukkoon ja kermamaitoa sekaan – ja neljäkymmentä minuuttia myöhemmin jäätelö oli valmista. Lopputulos oli autenttinen: ei lainkaan hileinen, kuten ilman konetta tehty kotijäätelö saattaa usein olla. Jätski tosin paakkuuntui hieman ämpärin reunoille, koska emme heti älynneet lorauttaa masiinaan alkoholia. Maku oli kuitenkin oikein hyvä.


Seuraavaan erään halusin tuhlata kaappiin kasautuneita suklaalevyjä ja loppuja kermoja. Ja koska pakastimesta löytyi vielä suklaisen kakkupohjan jämiä, päädyin surauttamaan tuhdin browniejäätelön Elisabeth Johanssonin mainiosta Suklaata-kirjasta. Vetelää massaa ensin liian makeana pitänyt mies taipui lopputuotetta maistettuaan antamaan pisteet kotiin. Eilen saimme hyväksynnän myös anopilta, siispä tässä ohje teillekin.

Browniejäätelö

6–8 annosta

½ vaniljatankoa
3 dl kermaa
3 dl maitoa
2 rkl hunajaa
125 g tummaa suklaata (56–65 %)
5 keltuaista
1 dl sokeria
2 palaa brownieta

Halkaise vaniljatanko ja raaputa siemenet irti. Kiehauta kerma, maito, vaniljatanko, siemenet ja hunaja teräskattilassa. Ota kattila liedeltä.

Pilko suklaa ja laita se kulhoon. Vatkaa keltuaiset ja sokeri kuohkeaksi. Poista vaniljatanko. Sekoita kuuma kermamaito muna-sokerivaahtoon ja kaada seos sitten takaisin kattilaan. Kuumenna samalla vatkaten 85 asteeseen, tai kunnes seos alkaa saeta. Ota kattila liedeltä, kaada seos pilkotun suklaan päälle ja sekoita tasaiseksi massaksi.

Siivilöi massa tiheäsilmäisen siivilän läpi kulhoon. Anna jäähtyä. Peitä kulho kelmulla ja anna seistä jääkaapissa, mieluusti yön yli, jotta jäätelöstä tulee oikein täyteläistä.

Jäädytä massa jäätelökoneessa samettiseksi ja kiinteäksi ja kaavi se sitten vuokaan. Paloittele browniet, sekoita ne jäätelöön ja ripottele päälle pienempiä paloja. Laita pakastimeen vähintään 1 tunniksi.

Tarjoa jäätelö esimerkiksi tuoreiden vadelmien tai karhunvatukoiden ja löysäksi vatkatun kermavaahdon kera.


Seuraava jätski saakin jo luvan olla suurinta herkkuani: sitruunasorbettia. Toivottavasti sen myötä pääsen taas makumatkalle Italiaan!

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Kokemuksia kemuemännöinnistä

Järjestimme viime viikonloppuna perinteiset kesäjuhlat. Tämä perinne alkoi tupareista viisi vuotta sitten, ja kyseisistä kemuista lähtien olemme järkänneet kekkerit samalla, hyväksi havaitulla kaavalla ilman mitään suven juhlistamista suurempaa syytä oikeastaan vain yhtä vuotta lukuun ottamatta (minusta viimevuotiset häämme olivat samalla myös yhden sortin kesäjuhlat).


Koska tykkäämme juhlien järjestämisestä ja meillä on (turhankin) tilava talo ja piha, olemme kutsuneet vieraita reippaalla kädellä: tupareissa kutsuttuja oli 99, tänä kesänä edelleen lähes yhtä paljon. Määrä kuulostaa hurjalta, mutta melko monen kesäviikonloput ovat jo hyvissä ajoin niin buukattuja, että parhaanakin vuonna osallistujia on ollut "vain" nelisenkymmentä. Tällaisen joukkion muonittamisen olemme järjestäneet siten, että talo on tarjonnut lisukkeet, salaatit ja jälkiruoat ja vieraat ovat osallistuneet grillattavien ja sangria-ainesten hankintaan nyyttäriperiaatteella. Ilmeisesti systeemi on pelannut, koska vieraat ovat vaikuttaneet tyytyväisiltä ja ennen kaikkea kylläisiltä. Yhdellä grillillä ja uunilla (josta vielä uupuu kiertoilmatoiminto) ei tietenkään kokkailla kymmenille kerralla, mutta useimmiten vieraat ovatkin saapuneet tipoittain tai santsailleet sopuisasti sapuskoja sitä mukaa kuin niitä on ilmaantunut tarjoilupöydälle. Keittiöhommiin on myös rekrytoitu ronskisti vierasosastoa, ja grillimestaria on vaihdeltu illan mittaan, jotta kukaan ei joudu päivystämään yksin sorvin ääressä koko iltaa. Takapihan puolelle on koottu sekalainen joukko pöytiä ja tuoleja, ja istuttu on myös terassin reunalla ja lattialla. Tämäntyyppisissä kemuissa ei turhia hienostella.


Suuret puitteet aiheuttavat toki omat rajoituksensa. Etenkin ruoka- ja juomapuolella on mietittävä tietyllä tapaa enemmän määrää kuin laatua (vaikka hyvään tietenkin aina pyritään!). Mitä lämmintä lisuketta voi valmistaa nopeasti, helposti ja edullisesti isolle porukalle kerrallaan? Mitä salaatteihin voi laittaa, jotta ne kävisivät mahdollisimman monen ruokavalioon? Mitkä jälkiruoat syntyvät kaikkien esivalmistelujen keskellä rivakasti, riittävät kaikille ja säilyvät pitkään huoneenlämmössä? Millainen booli pitäisi valita, jotta sen tarvikkeet voi kerätä kokoon nyyttäriperiaatteella jo riittävän vähälukuiselta joukolta? Isoissa bileissä on myös lähes pakko turvautua kertakäyttöastioihin, unohtaa söpöstelevät kattaukset ja kaikenlainen sievistely. Olemme kuitenkin löytäneet oman linjamme ja vuosien mittaan jopa kartuttanneet eräänlaista tietopankkia aikataulutuksista, menuista ja menekeistä seuraavan kesän kekkereitä varten. Kun tietää haltsaavansa homman, tarvitsee stressata vähemmän. Aina kaappiin on jäänyt kemujen jäljiltä litrakaupalla limpparia ja punaviiniä sekä koko kesän tarpeiksi lihaa ja makkaraa. Jopa niitä kakkuja, joiden reseptejä pyydettiin juhlien jälkeen.


Aiempia kesäjuhlatunnelmia voi kurkistaa täältä. Kuvitus tällä kertaa juhlien jälkeiseltä aamulta.

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Napoli ja Pompeji

Emme totta puhuen matkanneet Italiaan ainoastaan lomailumielessä. Miehellä oli tiedossa myös työkeikka, jonka yhteydessä halusimme viettää muutaman vapaapäivän maaseudun rauhassa. Yllätyksenä tuli kuitenkin se, että työkohde vaihtui kesken reissun Milanosta Napoliin! Eipä se silti minua haitannut; olinhan jo kertaalleen nähnyt Milanon, ja vähäisten ennakkotietojemme perusteella Napoli vaikutti tutkimisen arvoiselta paikalta. Lisäksi pääsisimme maistamaan aitoa napolilaista pizzaa!


Tiesin kyllä, että Napolin liikennettä on kuvailtu kaoottiseksi, mutta todellisuus mäjäytti silti päin kasvoja, kun pääsimme ydinkeskustaan ja yritimme sompailla isohkolla vuokra-autollamme hotellille. Googlen reittihaku antoi viimeiselle muutamalle kilometrille ajoajaksi vartin, eikä se totisesti ollut liioittelua. Onnistuin mielestäni harjoittamaan uskomatonta itsehillintää pelkääjän paikalla, kun referoin miehelle ajo-ohjeita kiljahtelematta juuri lainkaan kauhusta. Mies taas suoriutui ajohommista ihailtavalla kylmäpäisyydellä ja kenties myös kilpailuvietillä. Autoja tuli joka puolelta, skootterit syöksähtelivät pienistäkin raoista ja jalankulkijat pitivät huolen omista oikeuksistaan ylittäen katuja hyvinkin itsetuhoisen näköisesti. Torvia tööttäiltiin aggressiivisesti ja yksisuuntaisia ajettiin siekailematta väärään suuntaan (mihin sorruimme lopulta itsekin...). Pahaa-aavistamattomina olimme kaiken lisäksi valinneet hotellin historiallisesta keskustasta, jossa kadut olivat vain senttejä autoamme leveämpiä. Helpotukseni oli suuri, kun pääsimme lopulta perille, vieläpä muutaman mutkan kautta ja lommoitta. Vielä saman illan aikana palasin kaduille jalankulkijan roolissa, mikä sekään ei ollut aivan leppoisa kokemus. Suojatien ylittäminen (etenkin vauvamaha edellä) tuntui tässä kaupungissa jo pienoiselta riskinotolta, eikä jalkakäytävilläkään päässyt välttymään vauhdilla pärrääviltä skoottereilta.

Vaikka tuo sekopäinen liikennekulttuuri olisi ansainnut tulla ikuistetuksi, autossa jäykistellessäni minulle ei tullut mieleenikään kaivaa esiin kameraa, vaan yllä olevat kuvat ovat huomattavasti rauhaisammilta kujilta ja antavat siltä osin vääränlaisen kuvan paikallisesta katuelämästä. Toinen Napoli-fakta niistä tosin välittyy: rakennukset on päästetty todella kurjaan kuntoon, ja graffiteja on spreijailtu aivan joka puolelle. Lisäksi kadut olivat roskaisempia kuin missään muualla olin nähnyt (tämäkään ei ilmene juuri näistä kuvista). Epäsiisteydestä en voi sanoa pitäneeni, mutta muutoin kaupungin rappio hiveli jollain kierolla tavalla esteettistä silmääni. Napoli oli jotain aivan muuta kuin kaikki muut kiertämäni italialaiset kaupungit, mutta siksi myös omalla tavallaan kiehtova.


Vaikka varaamamme (hitusen jopa ökyisä) hotelli sijaitsi kaupungin historiallisessa keskustassa – joka on kaiken lisäksi Unescon maailmanperintökohde – emme osanneet odottaa (sitäkään), että katu majapaikkamme edustalla olisi yllä olevan näköinen. Samat graffitit ja roskapöntöt levittäytyivät melkein hotslan ovelle asti. Ikuistin miekkosen hotellin liepeillä erään töherryksen edessä, ja mielenkiinnosta vasta äsken tarkistin, mitä seinällä oikeastaan seisookaan. Haluan vain suudella sinua. Awww!


Mutta entä se pizza? Pyrimme saamaan mahdollisimman autenttisen makuelämyksen, joten valikoimme Tripadvisorista hyvät arvostelut saaneen paikan. Itse halusin listalta hyvin simppelin pizzan. Margheritassani oli vain tomaattikastiketta ja tuoreita tomaatteja, vesipuhvelin maidosta tehtyä mozzarellaa, parmesaania ja basilikaa. Mies oli seikkailunhaluisempi ja valitsi omaansa herkkusieniä. Laadukkaista raaka-aineista huolimatta suurin ero meikäläisiin lättyihin oli kuitenkin pohjassa, joka täällä oli reilusti sitkeää. Jos tosin olisimme halunneet testata jotain oikein paikallista, olisimme valkanneet tämän pizzeria con friggitorian menulta friteeratun pizzan. Meistä kuitenkin tuntui, että rasvakiintiömme tulisi täyteen tavallisestakin pizzasta, joten erikoisuus jäi valitettavasti kokeilematta.


Napolin nähtävyyksistä emme juuri olleet ottaneet selvää, joten luuhasimme vähäisen aikamme keskustassa melko ummikkoina. Ainoan yhteisen (ja kokonaisen) Napolin-päivämme päätimme kuluttaa kaupungin ulkopuolella sijaitsevaan Pompejiin tutustuen. Sinne matkaava junanrotisko oli jo luku sinänsä, ja väliasemien kyltit oli spreijattu niin umpeen, ettei teksteistä saanut mitään selvää. Tietoni itse Pompejista olivat peräisin latinantunneilta 15 vuoden takaa, joten paikka pääsi yllättämään. Vaikka kuvissa kaupungin jäänteet näyttävät tietenkin, no, jäänteiltä, alun perin rakennukset olivat olleet hyvinkin ylellisiä ja infra edistyksekästä. Talot oli koristeltu freskoin, mosaiikein, kattoikkunoin ja sisäpihoin. Kaupungissa oli ollut muun muassa kaksi teatteria, kolme kylpylää, amfiteatteri ja juokseva vesi! Sitäkään en tiennyt, että iso osa Pompejista on vielä kaivamatta esiin. Etenkin tällaiselle odottavalle äipälle hieman odottamatonta oli tosin sekin, että alueelta puuttuivat ruokapaikat, levähtämiseen sopivat penkit ja suojat auringon porotukselta. Jouduimmekin jättämään kiertelyn kolmen tunnin jälkeen kesken vain saadaksemme jotain suuhunpantavaa. Sama ongelma tuli seuraavana päivänä vastaan Napolin arkeologisessa museossa, jossa kulutin aikaani Pompeji-tietouttani syventäen miehen ollessa työtapaamisessaan. Ja muuten kun Italiassa kyllä ymmärretään ruoan päälle!